Taru sormusten herrasta / Turun kaupunginteatteri 15.2.2018

Ensiksi varoitus: jos aiot mennä katsomaan esityksen, etkä halua tietää liiaksi, niin lue vain tämä ensimmäinen kappale. Muu juttu sisältää paljastuksia juonesta ja kaikesta muustakin. Kerron tässä vain että: esitys on todella ansiokas ja erinomaisesti toteutettu eli kannattaa ehdottomasti hankkia liput ja suunnata Turkuun! Olipas se kokemus! Turun kaupunginteatteri tarttuu liki mahdottomaan urakkaan ja onnistuu siinä upeasti. Mikko Koukin ohjaama Taru sormusten herrasta taipuu lavalle erittäin mallikelpoisesti. Tässä on oivallinen seikkailu kaikille fantasian, ja erityisesti tietysti Tolkienin ystäville. Turun TSH on pienen hobitin asialla, eikä niinkään luotaa maailmojen sotia tai tapahtumia isommassa mittakaavassa.

Ja sitten kehuja:

Sami Keski-Vähälän käsikirjoius on oivallinen tiivistys Tolkienin kolmeosaisesta eepoksesta. Paljon on karsittu henkilöitä, tapahtumia ja oikaistu hieman mutkia sieltä täältä. Tuloksena on napakka seikkailukertomus, joka toimii varmaan ihan tarinaa aiemmin tuntemattomallekin. Rohania edustaa vain Eowynin pikainen piipahdus lavalla, ja Faramiriäkään ei sitten tarvita. Denethor ja Eomer, joutaa mennäkin. Bilbon synttärijuhlia ei ole, saatikka poneja tai hevosia (paitsi huikaisevan hienot, karmivan kauheat ja hyytävän pahat Mustat Ratsastajat) ja moni muu asia on poissa. Mutta ei niitä oikeastaan osaa edes kaivata, koska tämä toimii ilmankin. Tai kaipaa ja kaipaa, mutta ei niin kauheasti.

Se ilahdutti että näytelmä pohjautuu enemmän kirjoihin kuin Peter Jacksonin elokuviin. Ja tarina keskittyy hobittien matkantekoon, melkein jo muun Sormuksen saattueen kustannuksella. Toiset henkilöt jäävät melkeinpä statistin osaan, kuten Legolas ja Gimli. Myös se ilahduttaa että mukaan on mahtunut Tom Bombadil ja Kultamarjakin (jotka Jackson jätti elokuvistaan pois)! Ja toisaalta niinkin pieni hahmo kun Sauronin Suu. Se oli myös hyvä että taistelut, varsinkin sieltä loppupäästä, on sivuutettu melko nopeasti. Silti Oula Kitin erinomaisia taistelukoreografioita nähdään paljon. Muutamia lisäyksiä Tolkienin tekstiinkin on tehty, mutta ehkä pissavitsi oli tarkoitettu nuoremmille katsojille (ikäsuositus on 11 v). Olin kyllä tosi iloisesti yllättynyt tarinan toimivuudesta näin lyhennettynä ja sovitettuna!

Pitkähän tämä on, eli neljä tuntia, mutta se on jaettu kolmeen tunnin mittaiseen näytökseen, joita erottelee liki puolen tunnin väliajat. Olisi voinut vetää toki yhdelläkin väliajalla ja parilla hieman pidemmällä näytöksellä, koska nyt itse näytelmäosuus oli se 3 tuntia. Ihan normaali Shakespeare-pituus se. Ensimmäisen näytös loppuu siihen kuin Saattue lähtee matkaan Rivendellistä, ja toisen näytöksen päätteeksi joukot (tässä versiossa entit, ja muu Sormuksen Saattue paitsi Frodo ja Sam) saapuvat Rautapihaan taistelemaan.

Tekstissä hykerrytti ja nauratti monet repliikit. Frodon toteamus eihän Mordoriin voi vain mennä! sai aikaan ihan tyrskähdyksen (ehkä se on niin kulunut meemi, Jacksonin leffaversiosta tuttu one does not simply walk into Mordor, vaikka siinä sen sanoo Boromir). Sam muutenkin koomisena hahmona vastaa monista oivallisista lausahduksista: Ei saa kutittaa senkin puska Vanhalle Halavaukolle ja Minä pidän nyt lembaläpeni kiinni. Ei ihan Tolkienin kynästä, mutta tässä yhteydessä toimii kyllä.

 

Seuraava kehu menee lavastukselle. Harvoin nimittäin näkee Suomen teattereissa näin upeaa lavastusta kun tässä. Upeaa työtä Teemu Loikas! Isoa lavaa ja sen pyöröä käytetään tehokkaasti hyödyksi, samoin lattian hydrauliikkaa. Elementtejä tulee ja menee ja katoaa ja nousee ja laskee huikeaa tahtia. Frodon kotoisa sukukoti Repunpää, Morian synkät kaivokset, lattian läpi nouseva Pomppivan Ponin majatalo, Viimapää, Tuomiovuori, Rautapiha, Fangornin ikimetsä, Lorien valopuineen... paikkoja on kymmeniä ja jokaiseen upeasti suunniteltu ja toimiva lavastuselementti. Rivendell oli kaunis! Katosta laskeutuvat puulatvukset tai Lukitarin seitti tai Vanha Halavaukko tai kerrassaan huikaiseva Puuparta! Nerokkaita oivalluksia jota ei voi kehua tarpeeksi. Nyt istuin kakkosrivin keskellä, joten sellaista suurta kokonaisukuvaa ei tällä kertaa saanut, mutta yksityiskohtia saattoi silmäillä hyvin. Ja niitä kyllä riitti!

Aivan älyttömän iso kiitos (ja silmänurkatkin melkein kostuivat) lavastajalle/työryhmälle pienestä ja kauniista yksityiskohdasta Repunpään seinällä. Nimittäin Tolkienin valokuvasta piippua polttelemassa. Ei varmasti näy kovin taakse tämä yksityiskohta, mutta kakkosriville näkyi. Toinen mieltä lämmittävä kunnianosoitus on Bilbo laulamassa pari riviä Toni Edelmannin säveltämästä Merelle-laulusta (Edelmann kun teki musiikin Ryhmäteatterin TSH-esitykseen, jota vedettiiin Suomenlinnassa 1988-89). Edelmann menehtyi lokakuussa 2017 ja runsaasta (teatteri)sävellystyöstään TSH-musiikki on mulle läheisin.

Näyttämöä kehystää valtava kaari, kuin sormuksen puolikas. Sitä hyödynnetään monessa kohtaa esityksessä mm. projisoiden siihen kaikenlaista, mutta parhaiten ehkä silloin kun se näyttää sormukseen kaiverretun haltiakielisen tekstin.

Myös Pirjo Liiri-Majavan vaatesuunnittelu hivelee silmiä. Hobittien vaatteiden maanläheiset värit ja ruutukuosit (alussa Bilbolla oleva punainen asu!!), Aragornin luumunvärinen nahka-asukokonaisuus, haltioiden pastellisävyiset ja kevyen ilmavat asut. Arwenin ja Galadrielin hulppean ylhäiset asusteet. Ja sitten oli monenkirjavat örkit, uuh! Voisin kuvitella että TSH on pukusuunnittelijalle jonkunlainen paratiisi tai unelmaduuni, koska on niin paljon kansoja ja vaikka mitä kaikkea mitä pitää huomioida. Klonkun ihonmyötäinen trikookostyymi puki kantajaansa niin hyvin että sitä tuskin huomasi. Kylkiluut ja selkänikamat näyttivät varsin aidoilta. Vaatteiden tulee olla näyttäviä ja kauniita, mutta niissä pitää kyetä myös taistelemaan, kiipelemään ja liikkumaan monipuolisesti. Onhan se haastavaa. Elrondin vaatteet ovat aivan erityisen upeat!

Janne Teivainen (valosuunnittelu) ja Iiro Laakso (äänisuunnittelu) ovat kumpikin onnistuneet työssään loistavasti. Linnut laulavat Konnussa ja näyttelijöiden äänet eivät huku muun äänimassan alle. Muutamia kertoja mikit hieman pätkivät, mutta ehkä se oli ensi-iltaongelmia. Mustien Ratsastajien äänet tulivat nauhalta, ja ääniä muokattiin muutenkin välillä (esim. Gandalfin ääni kun hän esittelee Frodolle sormuksen vaarallisuutta alussa). Sanna Malkavaaran näyttävät projisoinnit ovat aika isossa osassa ja toimivat kellontarkasti. Kaikki nuo lentävät ja kirkuvat linnut! Ja Morian portilla uhkaavat lonkerot... Ja tarttee sanoa että pyrotekniikkaa on paljon, ja varsinkin Tuomiovuoren kohtauksessa kakkosrivillä tuntuu että kulmakarvat kärventyvät ja silmät piti laittaa pitkäksi aikaa kirkkauden takia kiinni. Elävää tulta nähtiin näyttämöllä moneen otteeseen; hienoa katsottavaa. Tero Aalto on mies näiden takana. Pakko mainita myös Minna Pilvinen naamiointisuunnittelusta; myös kaikki örkkimaskit yms ovat hänen käsialaansa.

Monet jutut toimivat aika mainiosti, esimerkiksi miten ympäröivä maailma muuttuu kun Frodo laittaa sormuksen sormeen. Hidastuksilla, valoilla ja äänillä on saatu tuotua tämä hyvin esille. Näyttämösavuakin käytetään paljon ja se toimii hyvin. Ylipäätään näyttämöhenkilökunta ansaitsee erityisen kunniamaininnan kaikesta. Enttien liikuttelusta ja lavasteiden sujuvista vaihdoista ennenkaikkea. Ihan syystäkin tämä porukka astuu lavalle ensimmäisenä loppukiitoksiin! Örkkien ja Klonkun liikkuminen seiniä pitkin toimii paremmin kuin hyvin, ja muutenkin on hyödynnetty paljon näitä vaijerien ja köysien käyttöä. Monenlaisia ylläreitä on luvassa! Lukitari ja sen valtava verkko. Tulta syöksevä Balrog ja sympaattinen Puuparta (Heikki Nousiaisen äänellä muuten) ovat mainioita. Ja nämä kaksi ovat ihan väliaplodinsa ansainneetkin! Sauron on saanut olomuotonsa (eli suuren liekehtivän silmän) Jacksonin elokuvista, mutta tässä yhdistyy hienosti videoprojisointi ja valonheitin.

Koko näyttelijäensemble on erinomainen, hyödyntäen talon omaa väkeä mutta myös oivallisia vierailijoita. Olen todella iloinen että yksi Turun kaupunginteatterin suosikkimiehiäni eli Stefan Karlsson on nostettu päärooliin Frodoksi. Mieshän on täydellinen! Ei ainoastaan fyysisesti (koko hobittinelikko on sikäli sopivia rooleihinsa, että kukaan ei ole pituudella pilattu) vaan kaikinpuolin muutenkin. Tämä Frodo on harkitsevainen ja vakaa, viaton ja rehti, velvollisuudentuntoinen ja yhä raskaammaksi käyvän taakan alle liki musertuva. Karlsson tuo nämä eri puolet hienosti esille. Hänen Frodonsa elää ja hengittää, on käsinkosketeltavan inhimillinen (hobittimainen?). Myös Hannes Suominen Samina nousee uskollisena ja luotettavana ystävänä todella isoon osaan, varsinkin kolmannessa näytöksessä. Sam on vakaa ja hieman yksinkertainenkin, ja Suominen on fyysisestikin ihan Sam. Samin olemuksesta Klonkku kyllä jaksaa kuittailla: paksu, tyhmä hobitti. Ehkä Sam on sitäkin, mutta kultainen sydän ja uskollinen loppuun asti. Frodon ja Samin läheinen ystävyyssuhde on koeteltuna moneen otteeseen, mutta kaiken se kestää, kirjamellisesti.

Markus Ilkka Uolevi (tai Tampereen teattereissa hänet tunnetaan nimellä Ilkka Uolevi) on tullut nähtyä Tamperen teatterin Ulkomaalaisessa pari kertaa hienossa Ellardin roolissa, ja TTT:n Suku on syvältä -komediassakin. Mutta kummankaan perusteella en olisi voinut mitenkään varautua tähän! Miehen esittämä Boromir on raamikas sankari, joka on kiivas, kärsimätön ja ahnekin. Kiihkeä pölhö, mutta ah niin uljas! Myöhemmässä vaiheessa näyttelijä palaa lavalle, nyt tyystin erilaisena eli ylitsevuotavan kohteliaana Sauronin Suuna. Hertsyykkeli, meinasi sydän pysähtyä. Mieshän olisi voinut olla Kreivi von Krolock eli vampyyrikreivi Vampyyrien tanssi -musikaalista. Korskea, ylväs ja julmetun upea ilmestys. Eli tässä oli yksi illan positiivisimpia näyttelijävalintayllätyksiä! Tosin mä olisin voinut haluta nähdä herran jopa isommassakin roolissa, vaikka Aragornina...

Kun kuulin ensimmäisen kerran että TSH tulee Turun kaupunginteatteriin aloin ensimmäiseksi miettimään roolijakoa. Alusta asti itselleni oli selvää että Klonkkua ei voi esittää kukaan muu kuin Miska Kaukonen. Onneksi toiveeni toteutettiinkin, sillä Kaukonen on täydellinen Klonkku. Olihan tämä hyvin kaukosmainen roolisuoritus, mutta huh huh. Presidentti Putinin ja Harry Potterien Dobbyn ulkonäkökaima Klonkku herättää sekä sääliä että inhoa, muissakin kun hobiteissa. Ja riemastusta, koska tämä on hahmona niin herkullinen, että ehkä se on vaikea pilata. Kahdessa ensimmäisessä näytöksessä Klonkku enemmän ja vähän vain vilahtelee, ja väläyttelee klunks klunks-ääniään, mutta kolmas näytös on sitten yhtä Klonkku-juhlaa. Bravo! Klonkku on elastinen, laiha, luihuinen ja karmiva. Kun tämä keskustelee itsekseen ja hokee hobiteille eri tie, eri tie, niin ei voi kun kiitellä Kaukosen näyttelijäntaitoja. Lisäksi esityksessä hyödynnetään erinomaisesti taitavaa stunttia eli Jaakko Hutchings suorittaa kaikki vaativimmat kiipeily ja putoamistemput. Hienoa työtä kyllä, molemmilta.

TSH on aika miehinen näytelmä mutta on tässä muutama naisroolikin sentään. Anna Victoria Ericsson tekee hyvin pienen ja iloisen roolin Kultamarjana ja hieman isomman (mutta silti tosi pienen) ylväänä Arwenina. Kaunis ja hienostunut. Tämän ja Aragornin romanssi ohitetaan kyllä aika nopeasti. Ylhäinen on myös viileä Galadriel ja Kirsi Tarvainen saa äänensä todella uhkaavan sävyn, kun tämä näyttää Frodolle ja Samille Peiliään ja Frodo tarjoaa Sormusta tälle. Ihan selkäpiissä asti tuntuu kauhun värinä katsojassakin.

Pippin (Markus Riuttu) ja Merri (Teemu Aromaa) on mun suosikkihobitit, varsinkin Pippin. Ja aivan valloittavan ihanasti nämä nytkin esiintyvät. Eläväiset, iloiset ja aika huolettomat veikkoset. Hömelöt ja hyväntahtoiset puolituiset, joille ruoka on kaikki kaikessa. Markus Järvenpää teki niin hienon roolin Turun kaupunginteatterin Robin Hoodina pari vuotta sitten, että ehkä se oli hänen Aragorn-koe-esiintymisensä. Mutta erinomaisen hyvä hän on tässäkin. Sankarillinen ja ritarillinen. Olli Rahkonen on oikein mainio Tom Bombadil (tai Bombadilin Tomppa, kuten hän itse esittelee itsensä - tulee heti mieleen eräs muu Rahkosen esittämä Tomppa!), mutta Legolas olisi mielestäni kaivannut haltiamaisempaa roolitusta. Sellaista hieman androgyynimpää, kevyempää. Toisaalta Legolasin rooli on niin mitättömän pieni tässä versiossa, että onko sen niin väliäkään. Mika Kujala on rauhallinen ja vakaa Gandalf. Tosin tämä velho voisi olla hieman pidempi. Petri Rajala on hyvin samankaltainen Saruman kun oli Tom of Finland musikaalissa Jumala! Aika mainio siis. Viime vuosina Turussa tukun hienoja rooleja tehtaillut Jonas Saari saa tässäkin monenlaisia hahmoja esittääkseen. Mainio Bilbo (se omistushalu Sormukseen!), niljakas Briin portinvartija, ylhäinen haltia Haldir ja ruma örkkipäällikkö Gorbat.

Jos nyt jostain pitäisi nillittää, niin vaikka näyttelijöitä on paljon (reilut parikymmentä), niin joukkokohtaukset, kuten örkit marssimassa tai Aragornin kruunajaiset, jäävät silti vaatimattomiksi.  Ehkä tämä on yksi syy että massiiviset taistelukohtaukset on jätetty suosiolla pois. Hyvä niin.

Summa summarum: Turun kaupunginteatteri on tehnyt kyllä todella hulppean Tarun, josta ei tiukinkaan Tolkien-puristi voi kauheasti marista. Ensi-iltalaisseuralaiseni kyllä nutisi hieman miten Frodoa ja Samia kuljettanut vene rantautui väärälle rannalle, mutta pääpiirteissään oli kyllä erittäin tyytyväinen hänkin, vanhan liiton Tolkien-fanina. Muutamiakin erinomaisia tulkintoja aiheesta olen nähnyt (Ryhmäteatterin legendaarinen versio 80-luvun lopulla, Sagan Om Ringen Svenska Teaterissa 2001, musikaaliversio Lontoossa 2007) mutta kyllä tämä turkulaisten loistosuoritus menee heittämällä kärkeen.

Faneille on myynnissä t-paitoja ja kangaskasseja (12 euroa kappale) ja tottakai käsiohjelma (5 €) kannattaa ostaa myös. Tarjolla on oma nimikkoleivos, mutta sitä en ole maistanut. Nätti se ainakin on.

Esityksiä on toukokuun puoliväliin, mutta kevät alkaa olla jo aika loppuunmyyty, erityisesti viikonloppuesitysten osalta. Syksyn esityspäivät julkaistaan ja liput tulevat myyntiin maaliskuussa. Kannattaa huomioida että koska tämä on 4-tuntinen näytelmä niin alkamisajat vaihtelevat klo 16 tai 18 Lippujen hinnatkin ovat aika maltilliset, erityisesti kesto huomioiden (21-42€).

Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen, muut omia, paitsi virallisen ensi-iltakuvan otti Marita Koivisto.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.