Odotukset ja odotukset. Jos oli itsellä odotuksia esityksestä, niin jouluhan se vasta ihmisissä odotuksia herättääkin. Se on meille monille hankalaa ja ristiriitaista aikaa. Toisaalta sen pitäisi olla se ihana idyllinen perhejuhla, jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Mutta todellisuus on usein jotain ihan muuta: stressiä, kiirettä, loskaa, riitaa ja pohjaan palaneita pipareita. Jos joulu on stressinaihe meille tavallisille tallaajille, millaista se on näiden joulun oikeiden toimijoiden mielestä. Siis Lucia-neidon ja Joulupukin ja Pähkinänsärkijän ja muiden. Heillä luulisi olevan vielä hankalampaa... Terapian tarpeessa on heistä todellakin yksi jos toisenkin.
Onneksi jouluterapeutti Leo-Matti "Aivo" Kurkiainen (Jyrki Karttunen) voi auttaa! Tämän 24-osaisessa jouluterapiassa käydään läpi traumoja, avataan solmuja ja koitetaan löytää sisäisiä voimavaroja joulutraumojen käsittelyyn. On hahmoterapiaa, liiketerapiaa ja ties vaikka mitä. Kaamean ällöpositiivinen markkinamiesterapeutti on oikea kävelevä klisee ja aivan oivallisesti Karttunen tämmöiseen rooliin solahtaa. Lipevyyspisteistä täydet!
Joulu on siis hyvä lähtökohta monipuoliselle tanssia ja teatteria yhdistävälle teokselle. Nyt saa irrotella ja kunnolla. Niin esiintyjät kuin penkeistään ylösnostettu yleisökin. Pääsimme Suomi100 -tanssin lisäksi huutelemaan wau/bravo/buu/shut-up -mantraakin moneen väliin, heittelemään erilaisia tunnetiloja ja sanoja esiintyjille improvisoitaviksi ja ylipäätään osallistumaan mukaan. Yhteisöllisyys on selkeästi päivän sana. Harmi kun Helsingin kaupunginteatterin pieni näyttämö ei oikein ollut paras mahdollinen miljöö tälle. Liian iso ja korkea ja kolkko. Vaikka yleisö kolmelta sivulta pyöreää lavaa ympäröikin, niin liian kaukana olimme.
Avautumisnalle Gustav oli mukana terapiatyössä, samoin terapeutin apurina toimiva Joulun Taika (Emilia Nyman). Gustavin lisäksi näemme koko joukon ihania pehmolelujakin (omaan käteeni osui söpö pieni pastellinvärinen lohikäärme minkä olisin halunnut pitää).
Tavallaan se on todella hienoa, että teos elää ja hengittää ja muuntuu jatkuvasti, mutta esiintyjille varmaan aika haasteellista. Näin katsojana sitä prosessia on ääreiskiinnostavaa seurata. Iso kiitos HKT:n ja HDC:n yleisötyölle että mahdollistatte tämän!
Jyrki Karttunen on noussut mun ihan suosikkikaartiin suomalaisista nykykoreografioista. Tykkään teosten huumorista ja ilon pilkkeestä. Ja kun on päässyt seuraamaan sitä työskentely/harjoitusprosessia muutamia kertoja, niin yhteisöllisestä tekotavastakin. Tanssijat pääsevät mukaan hyvin aktiivisesti teoksen valmistumiseen. Tanssillisesti tämäkin teos oli nautinto katsojalle.
Koko esiintyjäkaarti on ensi-illassa hienossa iskussa. Kuulemme kauniita laulusuorituksia, näemme upeita tansseja ja kyllä tässä saa nauraakin. Varsinkin Heidi Naakka nousi sieltä upeasti esiin häikäisevillä sooloillaan ja hienolla italia-aksentillaan Lucia-legendaa avaten. Jyrki Kasper oli hellyyttävä Pähkinänsärkijä, jolla oli upea hepulimainen imuroinnin vastaisku kiukuttelutanssi soolonaan. Myös Mikko Paloniemi vetäisi Joulutonttuna huikeat kuviot. Nissepolkka-rap! Ja entäpä sitten miestanssijatrion havajilaiskuviot; huh mikä eleganssi!
Mikko Vihma oli ihana köriläs-Joulupukki ja Leenamari Unho taas Jouluenkelinä riemastuttava. Tiina Peltosen Joulukuusi sulostutti koko terapiasessiota. Osa tästä sakista on taustoiltaan enemmän tanssijoita ja osa näyttelijöitä, mutta Aikuisten joulukalenterissa nämä roolit katoavat kokonaan ja kaikilta sujuu kaikki! Toki tanssijoilla on teknisesti vielä haastellisempia tanssikuvioita mutta osaavatpa nuo laulaakin. Helsinki Dance Company on kyllä varsinainen aarreaitta mitä tulee tekijöiden ammattitaitoon. Toivottavasti se saa jatkaa toimintaansa vielä pitkään.
Monenlaiset joulukliseet, -perinteet ja myytit saavat huutia - ja terapeuttisen näkemyksen. Ilmentävätkö kovat paketit kovia arvoja ja pehmeät pehmeitä? Miltä se joulu oikein tuntuu? Miltä tuntuu työskennellä vain yhtenä päivänä vuodessa - mutta sillon onkin sitten helkkarinmoinen kiire? Ja ennenkaikkea, mitä kalenterin viimeisestä luukusta paljastuukaan?
Laura Dammertin pukusuunnittelu on omaa luokkaansa. Terapeutin väliajalla väriä vaihtava joulukuosinen puku, Pähkinänsärkijän vaaleanturkoosi tinasotamieskuosinen potkupuku lohikäärmehuppuineen, joulupukki peruspunaisissaan, kullanvärinen hipsteritonttu kippurakärkisine tossuineen, Joulukuusen upea vihreä kimalluspuku... Silmäkarkkia ja tarkoin mietittyjä juttuja. Pukujen pitää myös toimia tanssin pyörteissä. Lucia-neidon upea rouva Trump-look on tyrmäävä ja sellaista pikkutuhmaa otetta on muuallakin siellä ja täällä. Kyllä tätä pikkujouluyleisöjen kelpaa katsella. Ja myös kuunnella, koska musiikilla on hyvin suuri rooli!
Voisin kuvitella että Aikuisten joulukalenteri toimisi erityisen hyvin sellaisille katsojille keillä ei ole kauheasti kokemusta tanssillisista esityksistä. Sellainen matalan kynnyksen teos, missä ei katsojan tarvitse käsitellä mitään vakavampia juttuja, senkun vaan katsoo. Silti tässä tulee ikään kuin sivussa pohdittua niitä jouluhärdellien tylsempiäkin lieveilmiöitä. Vaivihkaa ja kuin puolisalaa.
Luulenpa että mun tarttee mennä katsomaan tämä vielä toinen kerta, koska omat joulutraumani eivät saaneet vielä ihan kaikkea tarvitsemaansa terapiaa. Suosittelen kaikille muillekin, ja pian, sillä esitykset loppuvat 11.12.!
Kuvien copyright Marko Mäkinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti