Koska en ollut lukenut kirjaa, en kauheasti tiennyt mitä odottaa. Joku Rouva Wiik tässä oli pääosassa ja tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1938. Siinä se suunnilleen oli. Westön omin sanoin tämä olisi intiimi, kamarimusiikin tyyppinen kertomus ajassa, isojen kysymysten täyttämässä ajassa. Toisen maailmansodan kynnyksellä, kun Suomessakin keskustellaan juutalaiskysymyksestä, Hitleristä, kansallissosialismin noususta Saksassa. On asianajaja, jonka yläluokkainen Keskiviikkokerho kokoontuu säännöllisesti; lähinnä juoruamaan ja juomaan viinaa. On rouva Wiikin menneisyys, joka pulpahtaa pintaan kun hän joutuu kohtaamaan työantajansa ystävät. Yksi ystävistä kokee antisemitismin omakohtaisesti, ja se saattaa olla yksi syy hänen mielenterveytensä järkkymiseen.
Tarinasta paljastuu kokoajan kerroksittain lisää, ja jännite näyttämöllä on paikoitellen käsinkosketeltavaa. Rouva Wiikin aiemmat kokemukset paljastuvat vähitellen ja kaikkien henkilöiden naamiot liukuvat sivuun. Kaiken taustalla leijuu sodan odotus, ja Helsinki. Helsinki on hyvin vahvasti läsnä, Katri Renton lavastuksen ja ennenkaikkea upeiden projisointien kautta. Paula Lehtosen videoissa on lehtileikkeitä, valokuvia ja videomateriaalia, millä saadaan loihdittua 30-luvun lopun Helsinki katsojan silmien eteen. Lavastuksen funkisportaikko muuntuu lakitoimiston rapuista laivan rakenteiksi, mutta vie ajatukset vastavalmistuneelle Olympiastadionillekin.
On nerokas ratkaisu jakaa Rouva Wiikin hahmo kolmelle näyttelijälle. Samanlaisissa kampauksissa, meikeissä ja asuissa tämä kolmikko tuo ilmi Wiikin eri puolet. Noora Dadu, Edith Holmström ja Cécile Orblin ovat kaikki hieman erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Rouva Wiik on muuttunut nainen, mutta hänellä on napakan asianajajan sihteerin/assistentin lisäksi muitakin puolia. Intohimoinen, kärsivä, ja kaunaa kantava. Mitä edellisessä työpaikassa on tapahtunut? Mitä 20 vuotta aiemmin tapahtui? Kaikki selviää, kunhan kärsivällisesti jaksaa seurata tarinaa.
Keskiviikkokerholaiset ovat vanhoja kavereita, ja kaikki ovat menestyneitä, ainakin ammatillisesti. Ylilääkäri Lindemark (Antti Pääkkönen), liikemies Grönroos (Petri Liski), taiteilija Jary (Kristo Salminen), lääkäri Arelius (Esa-Matti Long) ja asianajaja Thune (Timo Tuominen) jakavat menneisyytensä lisäksi muutakin. Välit kiristyvät ja toiset joutuvat taipumaan. Periaatteessahan miehet ovat pienten puolella - mutta äänestävät silti porvareita, kuten yksi heistä toteaa. Hienot roolisuoritukset kaikilta, ja varsinkin Timo Tuominen oli valtavan isossa osassa. Tämä se jaksaa olla kannustava ja reipas, vaikka oma yksityiselämä sortuu. Kristo Salmisen esittämänä Jaryn epätoivo on riipaisevaa; kun kukaan ei tunnu kuuntelevan ja ottavan todesta hänen ja juutalaisten asiaa. Mutta kuka miehistä kantaa isompaa salaisuutta? Kulissit, todellisuus, menneisyys.
Jotenkin oli karmaisevaa että 30-luvulla myös Suomessakin uskottiin toisten rotujen ylemmyyteen. Näytelmässä juutalaiskysymystä pohditaan moneen kertaan ja monelta kantilta, vaikkei se olekaan se pääteema suinkaan. Näytelmässä oli paljon muitakin asioita mitä olin tiennyt, mutta unohtanut. Historiallisia faktoja sekoitetaan oivallisesti Westön kertomukseen. Kuten esimerkiksi 100 metrin juoksijan Abraham Tokazierin voitto, ja sitten neljänneksi siirtäminen Olympiastadionin avajaiskisoissa kesällä 1938. Käsittämättömiä asioita, näin vuoden 2017 vinkkelistä - vai ovatko sittenkään? Monissa maissa edelleenkin mahdollisia tapahtumia, ja kyllä rasismi eri muotoineen on ajankohtaista meilläkin. Valitettavasti.
Loppu on ehkä hieman sekava näin kirjaa lukemattomalle, mutta yhtä kaikki hirveän dramaattinen. Vaikka pieniä vihjauksia siihen tuli pitkin näytelmää, niin yllätti se silti. Huh!
Kangastus 38 on liki kolmetuntinen, mutta pitää hyvin otteessaan alusta loppuun asti. Käsiohjelman historiallisista tietoiskuista extrakiitos. Ehdottomasti näkemisen arvoinen, ajatuksia herättävä ja hyvin koskettava näytelmä. Sitäpaitsi esitys missä kuullaan thereminin soittoa saa erityismaininnan!
Kuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti