TTT:n syksyn suurin tuotanto Viulunsoittaja eittämättä on. Hirveän iso määrä näyttelijöitä ja muusikoita ja Suuri näyttämö. Hyvin se saadaan täytettyä. Teemu Loikaksen puuta hyödyntävä lavastus on kaunis ja tarkoituksenmukainen. Kylän majatalon jykevät kattohirret! Ei tämä Anatevkan kylä rahassa kylve ja pelkistetty lavastus peilaa hyvin kylän perinteisiin nojaavaa olemusta. Ja ovatko lehtipuiden paanulehdet peräisin Mielensäpahoittajan Suomi-esityksen kattopaanuista? Jos ovat niin bravo kierrätykselle! Pidin kovasti myös Sami Rautanevan kauniista valosuunnittelusta. Se loppukohtaus, huh!! Marjaana Mutanen on taas kerran suunnitellut tarkoituksenmukaiset ja kullekin kantajalleen nappiinsa istuvat puvut.
Itselleni kynnys lähteä katsomaan Viulunsoittajaa on aika korkealla. Mutta luotin Miikan ammattitaitoon ja näkemykseen, ja tässä oli muutenkin loistotiimi taustalla. Joskus on mahtavaa että omat ennakkoluulot kumotaan. Vaikka itse tarina on tylsä, niin onneksi musiikkiin on saatu hienoilla sovituksilla (kiitos Joonas Mikkilä ja Eeva Kontu) uutta potkua. Raikasta ja vauhdikasta klezmer-svengiä. Samaa voi sanoa Petri Kauppisen näyttävistä koreografioista. Kansantanssihenkeä ja lennokkuutta. Sotilailla oli huikean näyttävät tanssikuviot majatalossa, kun Tevje ja teurastaja sopivat kihloista.
Ola Tuominen osoittautui loistavaksi maitomies Tevjeksi! Hauska (muttei mikään sketsihahmo) ja nokkela tulkinta roolista. Pakollinen Rikas mies jo oisin-viisukaan ei tuntunut niin kauhealta korvissa. Petra Karjalainen on loistava musikaalinäyttelijä, ja Tevjen Golde-vaimona hän pääsee säihkymään taas kerran. Naimaikäisinä tyttärinä Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen - on hyvä että kaikilla on eriväriset hiukset niin kuvioita on helpompi seurata. Hyviä esiintyjiä kaikki tyynni. Tällä kertaa Ahola nousee sieltä omaksi suosikikseni vahvalla lavakarismallaan. Tosin en tiedä olivatko miehenkipeät alusvaatekekkaloivat teinit ihan nyt perinteisiä hyvätapaisia kyläläisnuoria. Toisaalta: tuorestusta esitykseen on haluttu, ja tässä yksi keino siihen. Antti Lang on radikaali ylioppilas, joka tuo uusia tuulahduksia kylän perikonservatiiviseen ilmapiiriin. Raamattukin opettaa ettei työnantajaan voi luottaa (!). Juutalaiskylää symppaavan Fedkan roolissa Jari Ahola on tavanomaiseen tapaansa erinomaisen hyvä. Myös kylän juoruäm... anteeksi naimakauppojen järjestäjä Jente eli Minna Hokkanen oli mainio!
Eräs esityksen hienoimpia kohtauksia oli kyllä Tevjen ja Golden yöllinen unikohtaus. Liekö itse Tim Burton ilmaantunut Murasen uniin kertomaan miten tämä tehdään? Minä ainakin suurena Burton-fanina arvostin tätä kovasti, vaikka (tai ehkä juuri siksi) se niin paljon poikkesi muusta visuaalisesta ilmeestä. Nyt sitten seuraavaksi haluan nähdä kokonaisen goottimusikaalin Miikan ohjaamana pliis!
Pidin kovasti Tevjen pään sisäisestä pohdinnasta, minkä ajaksi muu toiminta lavalla pysähtyi. Kivana yksityiskohtana olivat myös teemaan puetut näyttämömiehet! Kiitän myös häiden pullotanssia (ja pohdin montakohan pulloa harjoituksissa hajosi). Ja uuden ompelukoneen ihmettelyä! Tunnetilat tässä esityksessä vaihtuivat lennossa, ei oikein meinannut katsoja perässä pysyä. Hartaasta häätunnelmasta bileisiin hetkessä ja siitä taas ensimmäisen näytöksen päättävään kaaokseen, kun sotilaat sotkevat häät. Lintukotoaika on ohi, maailma muuttuu ja vainot tunkeutuvat Anatevkaankin. Siinä missä ennen avioliitot on sovittuja niin nytpä nuoret voivat jopa rakastaa toisiaan ja sopia itse yhteenmenostaan! Kyllä, kaikki nämä muutokset ovat tapahtuneet joskus myös Suomessa, ja yhtäläisyyksiä onkin helppo vetää.
Välillä huutoa, mekastusta ja juoksemista on ehkä hitusen liikaa, mutta ei se vallan päämäärätöntä ole. Viulistin kaniininomaista hyppelehtimistä en ihan oivaltanut, eikä koko Anna Pukkilan esittämä hahmo avautunut minulle lainkaan.
Tämä musikaalihan on perinteitä täynnä, siis koko kyläyhteisö on vanhojen tapojen, uskomusten ja perinteiden kyllästämä. Usko jumalaan elää vahvassa ja ulkopuoliset höpötykset jätetään omaan arvoonsa. Yhteisö on vahva. Mutta vääjäämättä maailman muutokset tunkeutuvat Anatevkaankin, hyvässä ja pahassa. Jo ensimmäisessä näytöksessä kuulemme junan jyskytyksen taustalla; juutalaisia viedään jonnekin. Väistämättä ajatukset liukuvat keskitysleireille ja kansanmurhiin. Dramaattinen ja näyttävä loppu vahvistaa tätä ajatusta, ja on kaikeassa kauheudessaankin hurja ja mieleenpainuva. Kyläläisten jaottelu oikealle ja vasemmalle sekä tavaroiden takavarikointi kouraisee syvältä. Eivät päässeet kylästään häädetyt kauaskaan.
Ohjaaja Muranen kommentoi käsiohjelmassa klassikkomusikaalien valintaa; miten hän ohjaajana joutui puolustamaan miksi juuri Viulunsoittaja. Ja jos kyseessä olisi vaikkapa Hamlet ei samanlaista porua tulisi. No. Sen verran monta Hamletia on tullut nähtyä että kyllä minä mieluummin katsoisin muita Shakespeare-näytelmiä vaihteeksi. Klassikko on klassikko syystä. Mutta niihin on uskallettava tarttua myös radikaalilla otteella ja raikastaa, tuorestaa, muuttaa ja kajota. Modernisoida. Toki tekijänoikeuksien haltijat asettavat omia rajoituksiaa, varmaan erityisesti juuri musikaaleihin. Ja kyllä klassikostakin saa nykykatsojaa puhuttelevan ja toimivan. Kuten tämäkin Viulunsoittaja osoittaa.
Harmikseni Muranen siirtyy (liian) lyhyestä vakipestistään TTT:n ohjaajana takaisin freelanceriksi. Seuraavaksi mies nähdään kuitenkin teatterin lavalla, nimittäin Seinäjoen kaupunginteatterin Murhaloukussa (ensi-ilta 28.10.). Ja helmikuussa 2018 sitten tulee Vaasan kaupunginteatteriin musikkiteatteriversio Sisko Istanmäen kirjasta Liian paksu perhoseksi. Niitä odotellessa...
Esityskuvien copyright Kari Sunnari, loppukiitoskuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti