Vaikka Shakespearen Myrsky onkin teoksen lähtökohta, niin siitä ei paljoa kyllä ole jäljellä. Alussa oleva myrsky kyllä (sininen esirippu heiluu ja tanssii villisti) ja haaksirikko. Isä ja tytär (Prospero ja Miranda oletettavasti) rantautuvat, asettuvat asumaan, touhuavat tovin ja lähtevät lopulta takaisin merelle. Lopuksi taikuus on tarttunut myös Mirandaan!
50 minuutin aikana ehdimme kokea monta hienoa hetkeä. Kumpikin sisustaa omasta laivan puolikkaastaan kodin. Ötökät kiusaavat öisin, mutta Mirandan ratkaisu on käytännönläheinen - hyönteisravinto on terveellistä. Ohi lentävä lintuparvi on ensin kiva, mutta kakattuaan Prosperon päälle muuttuu ääni kellossa. Jousellametsästys sujuu ja kuolleesta linnusta saa puristettua vielä munankin (jonka piipittävän sisällön Miranda syö). Miranda esittää eläintensyömistaitoaan vielä kerran, todella hykerryttävän karmivan ihanasti.
Esitys on täysin sanaton, mutta eleet, ilmeet ja kehon liikekieli kertoo meille kaiken tarvittavan. Musiikki kuvastaa hyvin myös näyttämön tapahtumia. Milloin jazzahtavaa loungemusiikkia, milloin vauhdikkaampaa rytmikästä menoa.
Prospero jos mikä on myös kansainvälinen yhteistyö! Esiintyjistä Jiri Kohout on tšekkiläinen näyttelijä ja Milla Lahtinen suomalainen sirkustaiteilija. Musiikin taustalla hääräävät italialais-norjalainen Per Zanussi ja Juuso Hannukainen. Pukusuunnittelu on tšekkiläisen Kristina Nováková Záveskán käsialaa. Ja dramaturgi Sverre Waagekin tulee Norjasta.
Suomalaisen sirkuksen monitoimimies Maksim Komaro on ohjannut esiintyjäkaksikkoa taitavasti. Prosperolla on kovin puhuvat kulmakarvat ja ilmeet muutenkin, ja Miranda osaa olla todella todella lötkönä pienen yleisöön suuntautuneen uintiretkensä jälkeen. Mutta upeasti Miranda selviytyy vaatehaasteistaankin; ensin äitinsä leningin kanssa tanssimisesta ja sitten isän vanhan ja ylisuuren takin kanssa kamppailustaan. Naisella onkin aika monta kättä! Ja puhuin muuten puppua, on tässä yksi projisointikin, kuva perheestä kun äitikin vielä oli mukana.
Tässä on paljon sellaisia pieniä, nopeasti ohikiitäviä hetkiä, mitkä jäävät näkemättä kokonaan ellei herkeämättä seuraa lavan tapahtumia. Juho Rahijärven suunnittemat valot kohdistavat katsojan huomion kyllä hyvin oikeaan paikkaan, ja tunnelmoivat muutenkin.
Prospero on pienimuotoinen ja hyvin hellyyttävä sirkusteos, josta kaikenikäinen katsoja nauttii. Lapsia tuntui ilahduttavan eniten Mirandan vedentyrskimiset ja yleisön joukossa ryöminen. Meidän kahden hengen katsojaseurue tykkäsi ehkä eniten Mirandan kaikkiruokaisuudesta. Ja itselle ainakin se tietynlainen kotikutoisuus oli viehättävää. Tämä esitys oli vähän sen näköinen, että sen voisi melkein esittää jonkun takapihalla, harrastajavoimin. Että ammattilaiset ovat tehneet työstään niin hienoa ja huomaamatonta, että se vaikuttaa ettei mitään ihmeellistä lavalla tehdäkään, teknisesti siis. Siinä mielessä kotikutoiselta. Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoita tällä?
Esityksiä Helsigin kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä on vielä viisi, nyt viikonlopun aikana. Kannattaa mennä ja ottaa ehdottomasti lapsetkin mukaan!
Kuvien copyright Jakub Jelen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti