Meillä oli ilo saada kuunnella kiinnostavaa paneelikeskustelua ennen esitystä. Vieraina Bloggariklubissa olivat kaksi kustannustoimittajaa WSOY:ltä eli Saara Pääkkönen ja Alice Martin, näyttelijä/ohjaaja Jussi Nikkilä sekä Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwald. Kaikki suuria Shakespeare-faneja. Oli kiinnostavaa kuulla niin keskustelijoiden kuin paikalla olleiden parinkymmenen kirja/kulttuuribloggaajan omasta Shakespeare-suhteesta. Monella oli hyvinkin läheinen suhde näytelmiin. Ja koska WS on aihe josta jaksan puhua ja kuunnella vaikka loputtomiin, niin tämä oli todella kiinnostavaa!
Saara Pääkkönen, Alice Martin, Jussi Nikkilä, Eva Buchwald
Oli myös mielenkiintoista kuulla WSOY:n Shakespeare-käännösurakasta, vaikka siinä ei sinällään ollutkaan kauheasti uutta tietoa. Mutta koska paikalla oli kaksi koko projektin ajan mukana ollutta kustannustoimittajaa, niin aina jotain ihania uusia tiedonmurusia tarttui matkaan. Kyllä kaikkien näytelmien uudet suomennokset olivat iso kulttuuriteko kustantajalta! Ja vaikka joistain näytelmistä oli tehty paljon muitakin käännöksiä Cajanderin jälkeen, niin teatterikäyttöön tarkoitetuista on aina jätetty jotain pois. Hyvinkin ymmärrettävää. Sen sijaan näissä WSOY:n käännöksissä on koko tekstin lisäksi runsaasti alaviitteitä ja kiinnostavia esipuheita jne. Sen lisäksi käännökset ovat oikeasti uusia käännöksiä, eivät muokkauksia vanhoista, eivätkä varsinkaan Jylhän, Cajanderin tai muiden töihin perustuvia. Sitäpaitsi oli kaksi (tosin alkuperältään hieman kiisteltyä) näytelmää mitä ei oltu koskaan aiemmin edes käännetty suomeksi (Perikles ja Kaksi jalosukuista). Kirjasarjan käännökset eivät myöskään perustu nähtyihin esityksiin, mikä on myös tärkeä huomio.
Koska Macbeth oli illan näytelmänä, niin sen käännösasioita ruodittiin vielä syvällisemmin. Kiinnostavin kysymys oli miksei työryhmä käyttänyt olemassa olevaa Matti Rossin käännöstä, vaan päätyi tekemään omansa. Eva Buchwaldin vastaus oli selkeä: Rossi ei antanut lupaa lisätä tai muokata tekstiään. Ja koska työryhmä halusi mukaan modernin tekstinpätkän (Antti Nylénin monologi näytelmän lopussa) niin he päätyivät kääntämään tekstin uudelleen itse. Mutta tämä ei lopulta ollutkaan ainoa syy. Tekstissä oli muutamia alkusointuasioita mitkä olivat Buchwaldille tärkeitä. Lisäksi Rossin käännöksestä on jo tovi aikaa, ja oli muutamia sanoja mitä Buchwald ja Reinikainen halusivat modernisoida (esim. filthy air = saaste,ja patient = suvaitsevainen). Näytelmässä on kohta kun Duncan (alunperin portinvartija) kritisoi ja kommentoi oman aikansa yhteiskunnallisia asioita (portinvartijan kop, kop, kop-monologi) ja se tapahtuu hyvin erilaista kieltä käyttäen kuin muu näytelmä. Kansallisteatterin versiossa käytetään moderneja ilmauksia kuten saatanan sipilöijä ja tulta päin. Järkeenkäypää kun se näin selitettiin.
Tekstien ja käännösten lisäksi keskustelussa pohdittiin myös miksi esimerkiksi Macbeth ja Kansallisteatterissa myös parhaillaan pyörivä Rikhard III (jonka ohjauksesta Jussi Nikkilä vastaa) ovat edelleen niin suosittuja ja ajankohtaisiakin näytelmiä. Ja miksi ylipäätään Shakespeare on edelleen suosittu. Saara Pääkkösen mielestä Shakespeare luotaa ihmisluontoa niin hyvin. Vaikkakin osa näytelmistä on älyttömän tyhmiä (olen taipuvainen samaan mielipiteeseen). Alice Martin on samoilla linjoilla sanoessaan, että WS tutkii ihmistä ja näytelmät ovat valtavan monipuolisia. Jussi Nikkilän mielestä RIII auttaa ihmistä tunnistamaan itsessään näitä pahoja puolia, tämmöistä minä minä minä-ajattelua. Eva Buchwaldille Shakespeare on aina ajankohtainen, ja Macbeth oli hänelle teini-iän rakas näytelmä. Panelistit pohtivat myös Rikhard III ja Macbethin hahmoja, mitä heissä on samaa ja mitä erilaista.
Alice Martin halusi tietää onko Duncanin roolia korostettu tässä Macbeth-versiossa, koska Esko Salminen on niin ihku :-) Tähän ei saatu selkeää vastausta, mutta ajatus on kyllä kutkuttava ja olen samaa mieltä... Muutenhan Duncanin rooli ei ole kovin suuri, koska hänet murhataan niin alkupuolella näytelmää, eikä repliikkejäkään ole kauheasti.
Lopuksi jokainen keskustelija sai kertoa minkä Shakespeare-tuotannon he haluaisivat Suomen teatterilavoilla nähdä. Kiinnostavaa!
Saara Pääkkönen: Titus Andronicus
Alice Martin: Troilus ja Cressida
Jussi Nikkilä: Antonia ja Cleopatra, Julius Caesar ja Loppiaisaatto
Eva Buchwald: Cymbeline, Kuinka äkäpussi kesytetään ja Venetsian kauppias.
Mitäköhän toiveita mulla itselläni olisi... Ainakin Rikhard II, Coriolanus, Henrik V.
Ilta oli todella kiinnostava, ja oli myös hienoa päästä tutustumaan teatterin yläkerran kabinettiin, mitä käytetään kokoustilana. Kiitos Kansallisteatteri, WSOY, kaikki keskustelijat ja bloggaajakollegat!
Mutta sitten illan Macbethiin. Vajaa viikko kulunut edellisestä katsomiskerrasta. Nyt istuin permannolla ihan takana. Sinällään hyvä, koska kokonaisuuden hahmotti hieman paremmin takaa. Kolmetuntisen esityksen aikana ajatukset kerkesivät harhailla moneen kertaan (ei koskaan hyvä merkki). Varsinaisia muutoksia esityksessä en huomannut, koska ensi-illasta oli niin vähän aikaa. Nyt tosin Macbeth muisti monologinsa kokonaan...
Korviin tarttui muutamia kauniita tekstinpätkiä, kuten Malcolmin Minussa soi rikosten koko skaala, kaikissa mahdollisissa sävelissä ja Macbethin Neptuksen valtameri ei saisi kättä puhtaaksi. Pohdin myös kenet suomalaisen näyttelijän haluaisin nähdä Macbethin roolissa (tämä jäi vielä mietintäasteelle). Välillä Luusuaniemen Macbeth replikoi kun vanhoissa Suomi-filmeissä. Pohdin myös useammankin näyttelijän kohdalla, että huutaminen ei tuo yhtään lisää uskottavuutta rooliin. Uskottavuuden tulee syntyä muualta kuin äänenvoimakkuutta lisäämällä. Se noitien toinen kappale, Hämmennelkää, missä käytettiin Cajanderin suomennosta, kuulosti tekstillisesti hienolta (ja hieman vanhanaikaisena erittäin sopivalta noidille).
Macduff palaa kotiinsa ja löytää perheensä murhattuna. Eikä hänellä ole enää skottiruutuista takkia yllään, vaan armeijan hiekanvärinen pilottitakki. Eli hän on luopunut skottiväreistä liityttyään Englantiin, ja käännyttyään lopullisesti Macbethiä vastaan. Tämmöisiä pieniä vihjeitä oli nyt toisella kerralla helpompi poimia. Ja Macbethien avustaja Seyton War is over t-paidassaan lopussa!
Mutta pakko hieman surullisena todeta ettei tämä toisellakaan kerralla vakuuttanut minua.
Kuvat otin ihan itse (esityskuva on ensi-illasta).
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti