Homoilua suviyössä eli Kuralan perilliset / Teatteri Kantanäky 19.6.2024

Teatteri Kantanäky ei petä koskaan, eikä tälläkään kertaa. Näin paljon en muista nauraneeni aikoihin. Tunnelma oli vähintäänkin turkulaisen Kuralan Kylämäen Tryskimakasiinin katossa, kun Homoilua suviyössä sai ensi-iltansa juhannusviikolla. Kylämäki on kaupungin ylläpitämä ulkoilmamuseo missä voi tutustua vanhoihin maatalon rakennuksiin ja elämänmenoon. Teatteri Kantanäky taas on turkulainen teatteri-instituutio, joka tämän esityksen myötä siirtyy mainioiden kabaree-esitysten parista ihan ehtaan kokoillan näytelmään. 

Ja mimmoinen esitys Homoilua suviyössä onkaan! Se on suomifilmimäinen kavalkadi kaikenlaisia maalaiselämän kliseitä, mutta sateenkaarevalla twistillä. Eikä niitä kabareejuuriakaan ole unohdettu; vähän väliä esittäjät puhkeavat lauluun. Vanhoja tuttuja lauluja uusilla sanoituksilla. Ohjaaja Heini Vahtera on rakentanut koko työryhmän käsikirjoittamasta materiaalista sujuvan esityksen, josta ei juonenkäänteitä puutu. 

Topakka emäntä Saara (Johanna Jernberg) ja hieman vässykkämäinen veljensä Seikko (Teemu Loikas) pyörittävät Kuralan tilaa 1930-luvulla. Tai enemmän Saara vastaa tilanhoidosta, Seikon lähinnä keskittyessä lepertelemään lemmikkilampaalleen Akustille (Lee Lahikainen). Käytännön töistä vastaavat jäyhä pehtoori Miila (Virve Koskinen), flirttaileva piika Eeva (Nuppu Ervasti) ja saappaita rakastava renki Torsti (Marko Carlson). Nurkissa kissoineen häärää myös räväkkä Palli-Kaisa (Reetta Moilanen), jonka tarinankerrontataidot voittavat itse paroni von Münchhausenin! 

Eräänä kesäisenä päivänä tilalle pyöräilee kirkasotsainen ylioppilas Toivo (Antti Ainola), joka on kova poika oppimaan! Kirnuamistyönäyte sujuu niin mallikkaasti että kesäpesti lohkeaa. Toivo herättää intohimoja yhdessä jos toisessakin Kuralan asukkaassa, mutta kyllä väki keskenäänkin muhinoi. Kurala onkin semmoinen paikka missä kuka tahansa saa rakastaa ketä tahansa. 

Eloa hieman häiritsee virkaintoinen kyytirättäri Bergelin (Tristan Selin) joka kyttää milloin missäkin puskassa ja tekee tilan muka-riettaasta elämäntavasta muistiinpanoja nimismiehelle. Kyytirättärin vakoilun lisäksi perillisen puute saa Saara-emännän taipumaan Bergelinin kiristykseen. Mutta monenlaista kiemuraa on vielä luvassa ennen kuin 2 tunnin ja 40 minuutin päästä pääsemme riemuisaan loppulauluun. Loppu on onnellinen, tietenkin. Ainakin suurimmalle osalle hahmoja...

Vaikka jotkut juonenkäänteet voikin arvata etukäteen niin se ei suinkaan vähentänyt katsomisnautintoa. Homoilua suviyössä oli ihan älyttömän kiva esitys kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se oli lämminhenkinen ja hauska, mutta myös kantaaottava ja suvaitsevaisuutta ylistävä. Tuttujen (ja välillä vähemmän tuttujen) laulujen uudet sanat ja sovitukset tarjosivat mahdollisuuden tahdissa taputukseen tai muuten vaan fiilistelyyn. Kahden hengen livebändi Kari Mäkiranta ja Noora Karppanen (välillä vahvistettuna multi-instrumentalisti Reetta Moilasella) veti niin musiikit kuin ääniefektit (se kirnuaminen! emännän lihanpilkkominen!) tarkasti ja tunteella. Mäkirannan käsialaa olivat myös laulujen mainiot sovitukset.

Se tekemisen into ja ilo hehkui kyllä kaikista esiintyjistä. Osa lauloi hyvin, osa ei ehkä ihan niin hyvin, mutta kaikilla oli kivaa ja se välittyi katsomoonkin. Tuli tunne että ollaan kaikki samassa kuplassa, ja kaukana oli kavala maailma. Nämä lavalla nähdyt tyypit olivat oikeita hahmoja, lihaa ja verta, vaikka osa hieman övereitä (katson sinuun kyytirättäri) olikin. Aivan mahtavan riemuisa ja elämäniloinen näytelmä, kaikille siitä iso kiitos! 

Teksti on napakkaa ja hauskaa ja varsinkin kyytirättäri Bergelinin artikulointi herättää suurta hilpeyttä. Ihana pieni kunnianosoitus on "naapurin pikkupojan" Touko Laaksosen tekemä piirros Torsti-rengistä saappaineen... Hauskoja kohtauksia on pilvin pimein, kuten vaikkapa Palli-Kaisan kissan synnytys, tai kun Seikko päättää Kalevalan Marjatan tavoin tulla raskaaksi puolukan voimin... Myös juhannuksen vietto on aika hurjaa Kuralassa ja varsinkin Seikon uni (vai fantasia) Akusti-lampaasta on hillitön. 

Täytyy kyllä hattua nostaa myös nukketeatterin osuudelle esityksessä. Sekä Lee Lahikaisen että Reetta Moilasen nukettamistaidot oli kyllä tiedossa, ja hienosti sekä kissa että lammas heräsivät henkiin. Heidän lisäksi nukenrakennukseen osallistui Timo Väntsi. Lisäksi pienet käsinukkelampaat olivat niin hellyyttäviä ettei mitään rajaa. 

Eeva-piian ja Toivon sikermäduetto on ihan hulvaton. Ja en voi enää koskaan kuunnella Varpunen jouluaamuna -joululaulua pärskähtämättä nauruun, siemenen ottamista ja antamista voi olla niin monenlaista. Marko Carlson oli tehnyt koreografiat ja kieltämättä ne välillä aika kimurantteja olivatkin ja helkkarin lennokkaita.

Kesäteatterikliseetkin täyttyvät koska mukana on saunakohtaus ja kännikohtaus ja paljon muuta asiaan kuuluvaa. Näyttelijät ovat kaikki ihan älyttömän hyviä. En keksi kuka voisi esittää viatonta kaupunkilaispoikaa enää oivallisemmin kuin Antti Ainola. Ja vaikka olen nähnyt Reetta Moilasta monenlaisissa rooleissa, on tämä kuin luotu esittämään Palli-Kaisaa! 

Toinen näytös alkaa kyytirättärin dramaattisella sisääntulolla ja jatkuu tämän esittämän Ääni yössä -kappaleen tulkinnalla (Tristan Selinin oma sävellys muuten!) tanssillisin keinoin höystettynä. Tervahöyrykohtaus on myös mainio, vaikkakin siinä on myös vakava pohjavire. Mutta kyllä Kaunis Veera -biisi toimi vallan erinomaisesti neljän merimiehen versionakin, "ja me parrut pystyssä seilattiin...".

Tryskimakasiini on vanha puimalato, joka sopii erinomaisesti kesäteatteripaikaksi. Onkin hämmästyttävää ettei siellä aiemmin ole semmoisia järjestetty. Iso takaseinä on peitetty monenkirjavine räsymatoin, ja ne sopivatkin vallan mainiosti liki ainoaksi lavasteeksi. Muuten mennään pirttipöydällä ja irtokaivolla sekä heinäpaaleilla. Työryhmä vastaa lavastuksen lisäksi puvustuksesta, mikä noudattaa suomifilmikuvastoa jetsulleen. Valosuunnittelu oli Meri Salon käsialaa.

Kuten teatterin sivuillakin mainitaan sisältövaroituksessa: "Lisäksi Teatteri Kantanäyn aiemmasta linjasta poiketen esitys sisältää myös naisen ja miehen välistä seksuaalista kanssakäymistä positiivisessa valossa.". Kurala todellakin on paikka missä kaikki saavat rakastaa toisiaan!

Homoilua suviyössä oli ihan mainio pelin avaus toivon mukaan monivuotiselle kesäteatteriperinteelle Kantanäkyläisten keskuudessa. Tästä ei kyllä enää (kesä)teatteriesitys parane, uskokaa pois! Väliaikatarjoilut olivat runsaan monipuoliset ja huussitkin tihkuivat maalaisromantiikkaa. Menkää ihastelemaan sankoin joukoin, minäkin haluan nähdä tämän uudelleen.

Lisäkiitos teatterille vielä siitä että järjestitte sateenkaaren matkalleni kohti Pirkanmaata! Tätä kutsuisin asiakaspalveluksi.

Esityskuvien copyright Ami Koiranen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Karavaanari - kaikkien kaveri / Pyynikin kesäteatteri 12.6.2024

Muutaman vuoden tauon jälkeen löydän itseni taas Pyynikin kesäteatterin perinteisestä katsomosta. Tällä kertaa sinne minut houkutteli Heikki Syrjä ja Riku Suokas, tai tarkemmin sanottuna heidän uusi kesäteatterikappaleensa Karavaanari - kaikkien kaveri. Vaikken todellakaan ole karavaanari, en heidän ystävänsä, eikä ole mitään muutakaan sidettä koko sakkiin... Mutta toisaalta, Syrjä & Suokas on onnistunut luomaan legendaarisen Vuonna 85 -musikaalin sekä sen moninaiset spin off -jutut. Toki paljon muutakin, mutta omalla asteikollani ei mitään lähellekään tuota yltävää. Siispä Pyynikille!

Karavaanari on "kaikkia" hauskuuttava sketsikomedia, missä juonella ei ole suurensuurta merkitystä.  Matkailuautolla ajellaan, karavaanarielämää vietetään ja siinä sivussa paetaan poliisia ja vähän rakastutaankin. Ja laulaa luikautellaan. Kaikki alkaa siitä kun itsekeskeinen näyttelijä Mikko Aarnela (Lari Halme) osuu vahingossa kylmäverisen teloituksen todistajaksi, ja joutuu pakenemaan murhaajia. Jotka osoittautuvatkin korruptoituneiksi poliiseiksi. 

Pakomenopeliksi valikoituu (taas sattuman oikusta) matkailuauto, jonka omistajan poliisit myös ampuvat. Ja kas, siitä alkaakin sitten takaa-ajo halki suvisen Suomen. Aarnela ei ole aluksi kauhean katu-uskottava karavaanari, mutta ilmiömäisillä näyttelijäntaidoillaan soluttautuu piireihin. Sopeutumisessa auttaa hehkeä YH-äiti Krista (Karoliina Vanne) ja tämän jurottava teini-ikäinen tytär Aamu (Carola Halme).

Ohjauksesta vastaava Suokas ottaa ilon irti näistä tyypeistä. Ja kuten odottaa sopii, karavaanareissa on monenlaista hahmoa. Ester (Marika Heiskanen) hössöttää ja kokkaa siipalleen Väinölle (Matti Nieminen). Porukan johtaja Reino (Heikki Hela) on rauhaa rakastava ja maltillinen kun taas Arto (Jari Ahola) on kuumakalle joka turvautuisi mieluiten suoraan toimintaan. Karavaanarien Eldorado ja heille luvattu ikuinen onnela eli Jumaltenranta on nimittäin uhattuna. Muutama mutka tässäkin toki on, mutta onneksi paikalla on Aarnela näyttelijätaitoineen. Välillä ehditään kyllä viettämään fiestaa tai muuten vaan kekkaloimaan kukkaseppeleissä.

Sekopäinen poliisikaksikko Anneli (Kaisa Hela) ja Jessica (Miia Selin) ovat molemmat aika hurjia tyyppejä, ja tuovat rutkasti lisää kierroksia ja huumoria esitykseen. Mutta tarttee sanoa että niin hyviä kun muut ovatkin, on Aimo Räsänen ehdottomasti show'n kunkku. Hän tekee pienet roolit polkupyöräpoliisina, Parasite Corporationin edustajana ja karavaanarina, mutta illan huikein roolisuoritus on ehdottomasti Influensseri. Merkkilippiksessään, isossa neulepaidassaan, liehuvissa kutreissaan ja kultakäädyissään tämä aina väärään aikaan paikalle hiihtelevä heppu on ihan huikea! 

Nokian Etunäyttämön tutut näyttelijät täydentävät karavaanarien porukan, joten aikamoista vilinää Pyynikin puskissa nähdään. 

Kaiken lomaan kuullaan suomi-iskelmänumeroita, joita vaihtelevalla menestyksellä karavaanarit ja vähän muutkin tulkitsevat. On PMMP:n Rusketusraidat bossanova (?) sovituksella, ja lopuksi toki se aivan kammottava Samuli Edelmannin Karavaanari-renkutus. Olisi tämä ollut ehkä parempi ilman niitä, mutta kenties pienet laulunluritukset kuuluvat kesäteatteriin? Niina Alitalolle kiitos sovituksesta ja laulujen harjoittamisesta. 

Monenlaisia salaseuramaisia kulttimenojakin pääsemme todistamaan, sinänsä hupaisaa mutta. Tämän nähtyäni pidän kyllä karavanaareita entistäkin oudompana sakkina, ettei ainakaan ennakkoluulot vähentyneet. Mietin sitä että onko esityksen tarkoitus olla kunnianosoitus karavaanareille, vai tehdä pilkkaa heistä. Vai olla ihan vaan hauskaa kesäteatteria, vailla sen suurempia tarkoituksia.

No mutta, koska ollaan Pyynikin upeissa maisemissa niin sen kummempia lavasteita ei juuri tarvita. Antti Lauttamäki ja Emmi Niittymäki ovat kuitenkin tehneet Jumaltenrannan ja vähän muuta pientä lavastushommaa paikalle. Isossa roolissa ovat Marjaana Mutasen puvustus sekä kampaukset ja maskit. Erityisesti poliisikaksikon neonväriset kasarivetimet ja jo mainittu Influensserin asuste on nappisuoritus. Muutenhan karavaanarit pukeutuvat melko rennosti ja kesäfiiliksellä.

Näppärää sanailua, vauhdikasta kaahailua, Lari Halmeen monipuolisia koomikontaitoja ja paljon sellaista kevyttä tamperelaisia kulttuuripiirejä lipovia vitsejä ja heittoja. Siinä ehkä esitys pähkinänkuoressa. Kevyttä viihdettä ja uskon että ainakin karavaanarit viihtyvät katsomossa. Erikseen pitää mainita katsomon uusitut penkit, eli nyt on jokaisella selkeästi numeroitu oma penkki, ei tartte enää miettiä kuinka leveellä tai kapealla istuu.

Esityskuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Kolmen tähden hotelli & Käsi pois sieltä / Teatteri-illat, Kauppilanmäki 3.6.2024

Tämä alkaa olla jo hieman vanhan toistoa, koska joka vuosi nähtyäni valkeakoskelaisen Teatteri-illat -ryhmän tuplaesityksen totean saman asian. Marko Itkonen on ihan huippu näytelmäkirjailijana ja Teatteri-illat on ihan jäätävän taitava harrastajanäyttelijäpoppoo! Tämä kahden lyhyemmän näytelmän kombo on tosi toimiva konsepti. Tänä vuonna luvassa oli taas kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa näytelmää, kuten vakiintunut tapa on. Niin ja toistoa on sekin, että nämä illat olivat taas loppuunmyytyjä ennen ensimmäistäkään näytöstä. Koittaakaa ihmiset siis olla rivakoita ensi vuonna jos mielitte lippua.

Illan ensimmäinen näytelmä oli farssi/komedia Kolmen tähden hotelli. Väärinkäsityksille, sukkeluuksille, pikkutuhmallekin huumorille perustuva näytelmä oli erittäin viihdyttävä. Rautainen näyttelijäkolmikko taipui moniin rooleihin. Pauliina Laaksosen ja Mira Flinkmanin esittämä kaksikko on avannut hotellin (Hilton hostellista tulee toki Hiton hostelli pienen kommelluksen jälkeen) ja vieraakseen saapuu salaperäinen popliinitakkinen mies (Ulla Huoviala-Kääpä). Kaikki ei ole siltä miltä näyttää, tietenkään. Eikä tämä "hotelli" ole kyllä ehkä ihan kolmen tähdenkään. Tietokone ei pelitä, rotat mellastavat nurkissa ja eksän haikailu saattaa lähteä eräillä hieman lapasesta. Mutta mummo halutaan adoptoida!

Farssi on perinteinen kesäteatterihitti mutta Kolmen tähden hotelli ei ihan kaikkia farssikliseitä (onneksi) noudata. Lukuisia ovia ja niistä kulkemisia on, sekä toki monenlaista väärinkäsitystä ja identiteettien muuntumista. Viinalla ei onneksi läträtä eli semmoista perinteistä kännikohtausta ei lavalla nähdä. Herkullinen hahmo on eksä Tero, jonka rouhea ja maanläheinen olemus kirvoittaa yleisöstä monet naurut. Semminkin kun häntä esittää kuka kolmesta sattuu ja joutaa. Jokaisen Tero on hieman omanlaisensa. 

Ensi-illassa esitys ehkä vielä haki hieman rytmiään, mutta yhtäkaikki nauratti ja viihdytti kyllä. Ulla Huoviala-Kääpän mummo oli symppis ja Pauliina Laaksosen terveystarkastaja sopivan pedantti. Kymmenen sekunnin sääntö jäi ainakin meidän talouteen elämään, ja unohdamme kolmen sekunnin säännön. Vajaan 40 minuutin esitys loppui jotenkin äkisti, mutta ehkä kuitenkin sopivasti. 

Teatteri-iltojen lippuun sisältyy väliaikatarjoilu, ja tänäkään vuonna se ei pettänyt. Angerkoski-drinkki tarjoiltiin kiinteässä muodossa ja maistui herkulliselta.

Illan toinen esitys olikin todella kiinnostava, nimeään myöten. Käsi pois sieltä - Siiri Angerkosken muistelmat näytti mitä kaikkea muuta Angerkoski oli kuin Pekka Puupään vaimo Justiina. Hävettävän vähän itsekään teatteriharrastajana hänen elämästään tiesin. Mutta nyt olen paljon viisaampi, kiitos vaan sivistämisestä. Sen lisäksi että opin paljon lisää Angerkosken elämästä, työstä ja myös sen ajan teatteri- ja elokuvamaailmasta niin viihdyin kyllä muutenkin. Itkonen on poiminut ne päälinjat Angerkosken elämästä, ja löytänyt mukaan kaikkea kiinnostavia tiedonmurujakin. 

Lopputulema on herkullinen, eikä vähiten nimiroolia esittävän Pia Vaittisen ansiosta. Hän esittää Angerkoskea lämmöllä ja rakkaudella, ja todella taitavasti! Yhtä hyvin sujuu lapsi-Siirin kuin aikuisenkin esittäminen. Janne Kulosaari ja Katja Sillanpää vetävät sitten kaikki muut roolit vauhdilla ja tarkasti.

Saamme seurata Angerkosken elämää kauan ennen kuin hänestä tuli Kaarlo Angerkosken vaimo. Pieni Siiri Peltonen, myöhemmin Palmu, ei kyllä päässyt lapsuudessaan vähällä. Laittomia lapsenpäästöjä tekevän äidin takia perhe joutui muuttamaan usein ja lopulta muuttamaan nimensäkin. Kunnes äiti lopulta katosi Siirin elämästä, vankilaan kuten saamme huomata. Uusi äiti ilmaantuu kuvioihin hupsista vaan. Siiri hoitaa sisaruksiaan, ja lopulta löytää tiensä teatteriin. Isän vastustuksesta huolimatta näyttelemisestä tulee Siirin elämä ja se tuo myöhemmin mukanaan myös sulhasen. Äidin levittämä taikausko vaikutti Siiriin paljon ja ehkäpä siksi myös teatteri monine piintyneine taikauskoon pohjaavine tapoineen sopi hänelle.

Teatterirooleja tuli ja meni, kiinnityksiä eri taloihin myös. Pikkuhiljaa myös elokuvarooleja alkoi tippua, pienempiä ja sitten isompiakin. Yksi kiinnostavimmista asioista hänen elämässään on se että hän oli ensimmäinen Suomen Filmiteollisuuden kuukausipalkkainen näyttelijä. Se jos mikä kertoo myös T. J. Särkän luottamuksesta Angerkosken näyttelijänkykyihin. 

Käsi pois sieltä on kunnianosoitus Siiri Angerkoskelle ja rakkaudentunnustus suomalaiselle teatteriperinteelle. Ehjä kokonaisuus jota on ilo seurata (varsinkaan kun ei yhtään tiennyt mitä Siirin elämässä seuraavaksi tapahtuu). Erityismaininta Emmi Jurkan hienosta tyypittelystä Katja Sillanpäälle.

Ja mistäs se esityksen (pikkutuhma) nimi sitten tulee? Nooh, tarina kertoo että kun Angerkoski kuuli ystävänsä Tauno Palon muistelmien nimeksi tulevan Käsi sydämellä, niin hän oli tokaissut omiensa sitten olevan Käsi pois sieltä.

Suomifilmimäinen lavastus on oikein sopiva, ja sopii myös Kauppilanmäen museokiinteistön henkeen. Niin ja molemmissa näytelmissä oli kiva puvustus ja muutenkin rekvisiitat kohdillaan.

Kyllä pitää lämpimästi kiittää koko työryhmää, mutta erityisesti Marko Itkosta taitavasta ohjauksesta ja ennenkaikkea käsikirjoittamisesta. Herkullisen nautinnollinen ilta monellakin eri tapaa. Ainoa mistä pieni miinus on penkkien selkänojattomuus. Ensi kerralla muistan taas mennä takariviin tai muualle missä pääsee nojaamaan johonkin. 

Bonusta myös nerokkaasta itsepalveluna toimivasta ensiapuhyllystä salissa, ja teatterin historiikistä ulkoseinällä. Kuumahan siellä taas oli, mutta onneksi oli omat vedet.

Esityskuvien copyright Janne Kulosaari, muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.