Verigreippi: Troilus ja Cressida / Lainsuojattomat-festivaali 21.8.2020

Joskus vuosia sitten asetin itselleni tavoitteeksi nähdä kaikki Shakespearen näytelmät elävänä teatterissa. Ja nyt sain sitten tämän yleensä aika vähän esitetyn Troilus ja Cressidan haaviini, jes! Juha Hurmeen hulvattomasti dramatisoima ja ohjaama näytelmä oli Verigreippi-ryhmän juhlaa. Alunperin viime joulukuussa ensi-iltansa saanut kuopiolaisen Tanssiteatteri Minimin proggis kiertelee pitkin poikin Suomea, joten tämä osuu matkallesi (seuraavan kerran esimerkiksi Vantaalla 12.9.!) niin suuntaa äkkiä katsomoon. Ei todellakaan jätä kylmäksi, eikä edes haaleaksi.

Reilussa tunnissa laukatttiin läpi koko troijalaisten ja kreikkalaisten monimuotoiset yhteenotot ja ihmissuhdekiemurat. Neljän taitavan ja muuntautumiskykyisen näyttelijän käsissä homma toimi. Johanna Keinänen, Anja Lappi, Liisa Ruuskanen ja Miko Kivinen on tämä Verigreipin huippunelikko.

Lavalla hyppelehtii kymmeniä henkilöitä, mutta pienillä vinkeillä kyllä pysyi hyvin kärryissä ketkä ovat troijalaisia (pipot housuissa ja kaulukset skarppina) ja ketkä kreikkalaisia (pipot päässä ja löysä olemus). Muutoin Jaana Kurttilan visuaalinen suunnittelu oli pelkistettyä; mustat t-paidat, kuviolliset sukkahousut (Shakespearea sukkahousuissa, jee) ja ne valkoiset myllynkivikaulukset loivat ihan tarpeeksi kontrastia. Joillain päähahmoilla oli paidassaan nimikin, mutta ei sekään olisi ollut tarpeellista. Groteskit kasvomaalaukset toivat oman absurdin lisänsä esitykseen. Ja kyllä saippuakupliakin voidaan ottaa mukaan esitykseen hyvillä mielin. Lavalla ollut teltta muuntautui kääntämällä Troijaksi tai Kreikaksi, tarpeen mukaan. Hyvä lavastus.

Kieli oli sopivasti Hurme-mankelin läpikäynyttä, letkeää ja hauskaa. Välillä runomitassa, ja sitten taas ei. Vaikka oikeastihan tämä on näytelmänä tragedia, niin Hurmeen jäljiltä vähintäänkin tragikomedia, jopa farssi. Eihän tämä mikään paras Bardin tuotannon edustaja ole, mutta Verigreipin tulkinta on niin omaperäinen ja viihdytysarvoltaan suuri, että kannattaa silti katsoa. Kielen ei todellakaan kannata antaa pelottaa pois! Seksiä, väkivaltaa ja juonitteluja, kaksintaisteluja, sotaa ja verikekkereitä. Bonuksena humoristinen sivuhahmo narri Thersites. Hyvät aineet toimivaan esitykseen siis. Lopuksi vielä lavan valtaavat mainiot myrmidonit, pehmoeläimillä vuoratut myyttiset tyypit.

Ja jos et muuten tiedä mikä sairaus oli winchesteriläisen hanhen purema, niin sekin esityksessä selviää (hieno Shakespeare-esitelmä mukana siis).

Shakespeare tulkitsi historiaa omalla tavallaan, ja Verigreippi Hurmeen johdolla vielä siitä omalla twistillään. Railakasta, raikasta ja erittäin reipasta. Anarkiaa ja hulvattomuutta, niin että välillä sai nauraa ääneen ja lopun aikaa hykerrellä itsekseen. Musiikkivalinnat ja äänisuunnittelu (Vesa Kivisen) olivat juuri passelit, vai mitä tuumaatte Rocky-elokuvien tunnarista miesten palatessa taistelukentältä? Testosteronin tuoksua saattoi liki kosketella. Myös sopiva annos zorbas-musiikkia kuului asiaan, kansantanssejakin toki. Hyvin sopi myös kitara Kivisen käteen!

Ah, hurmaava ilta, kiitos Hurme, Verigreippi ja Lainsuojattomat!

Kulttuuritehdas Kehräämölle oli tehty katsomoon viihtyisiä pöytäryhmiä eli koronarajoituksia noudatettiin hyvin. Osalla katsojia oli maskit, osalla ei, mutta missään vaiheessa katsomossa ei ahdistanut.



Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Promokuvan copyright Jenny Juntunen, kiitoskuvat omia.

Arttu Soilumo: Queer saapuu kaupunkiin / Lainsuojattomat-festari 21.8.2020

Teatterivuosi on ollut koronan takia varsin murheellinen. Samaisesta syystä se perinteinen siirtymäriitti kesäteatterikauden ja talviesityksen välillä eli Teatterikesä jäi myös pitämättä. Siksipä pitikin kesän lopuksi lähteä Poriin katsastamaan pari esitystä. Rakastajat-teatterin Lainsuojattomat-festivaali on minua houkuttanut paikalle jo vuosia, ja vihdoin ja viimein meno onnistui. Ehkäpä tämä toimii hyvin kesän lopettavana tapahtumana ja siirtäisi pään ja ajatukset syksyn kauteen.

Iltapäivän aluksi oli kiinnostava paneelikeskustelu teatterista pandemian aikaan ja sen jälkeen oli ajankohtaista seurattavaa. Se oli mahdollista nähdä myös striimattuna, ja löytyy tallenteena täältä!

Iltapäivällä kävelykadulla nähtiin miten Queer saapui kaupunkiin. Arttu Soilumo oli valmistellut viisi lyhyttä ja monipuolista esitystä, ja yleisö sai valita matka-arkusta esineen joka toimi avaimena kertomukseen. ”Maailman pienin repertuaariteatteri” starttasi silinterihatun siivittämänä ja vei terassin katsojat Abraham Lincolnin romanttisiin miessuhteisiin ja Stonewallin mellakoiden kautta Pride-liikkeen nousuun. Mitä jos moni bromance olisikin ollut hieman vielä enemmän? Kauniiseen kukkahameeseen, huiviin ja valkeaan paitaan mustalla liivillä sonnustautunut Arttu otti kyllä yleisönsä ensimmäisistä repliikeistä ja lanteenliikkeistä alkaen.

Seuraava katsojan poimima esine oli muna, ja siitä seurasi hellyttävä satu pingviinistä nimeltä Säihky. Polaroid-kuva kävelykadun penkistä loihti eteemme yhden teiniromanssitarinan, queer-twistillä toki. Miten kutkuttavan todentuntuista ensirakkauden kuvausta! Jotenkin tuli lämmin tunne että vastaavia paikkoja on maailmassa miljoonia, joissa ihmiset tapaavat ensimmäistä kertaa – ja myös eroavat.

Neljäntenä matkalaukusta nousee nuhruinen lehtileike – ja vuorossa Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian runoja! Laulua, eläytymistä ja suuria tunteita. Esityksen päättää hurjan kiihkeä ja sensuelli yhteistanssi kukkapylvään kanssa.

  

    

Jotenkin tämä oli kaikessa pienimuotoisuudessaan todella täysimittainen esitys. Pienillä jutuilla saatiin tuotua kauniita, koskettavia, ajattomia ja ajankohtaisia tarinoita meille. Kävelykatu on haastava esityspaikka, mutta aika näpsäkkäästi Soilumo ottaa yleisön hanskaan. Karismaattinen ja monipuolinen esiintyjä onnistuu vaikeammissakin paikoissa.

Minä toivon tälle inhimillisen kauniille esitykselle pitkää ikää ja paljon yhteisiä vuosia.
PS. Ja Arttuun kannattaa tutustua omilla kotisivuillaan.


Esitys oli ilmainen.