sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Alkutuotanto / Lahden kaupunginteatteri 2.3.2019

Ihana esitys, kertakaikkiaan! Nyt natsasi kaikki, käsiohjelmaa myöten. Oli muuten niin hyvä, että pöydällä lojuneesta käsiohjelmakasasta joku koirista söi juurikin ja ainoastaan tämän. Mutta kiitos ihanien Lahden kaupunginteatterin lippukassan naisten, onnistuin saamaan uuden itselleni.

Alkutuotanto on saanut alunperin ensi-iltansa jo 2012, silloin kiertäen kolmella paikkakunnalla. Nyt se koki uuden tulemisen Lahden kaupunginteatterissa. Ja hyvä niin! Näin erinomainen esitys ansaitsee kyllä tulla esitetyksi vaikka joka vuosi.


Jonni Pantzarin käsikirjoittama ja Saana Lavasteen & Iiristiina Varilon ohjaama komedia on oivallinen telttamatka suomalaiseen luontoon, luonnonsuojelun eri ilmiöihin ja ruuantuotannon alkulähteille. Kahden ja puolen tunnin riemastuttavalla reissulla saamme nähdä monenlaista olentoa, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Loistava näyttelijäkaksikko Tommi Kainulainen ja Aleksi Lavaste sujahtavat yhtä taitavasti Erkki Pulliaiseksi, poromieheksi, harvesterikuskiksi ja Pentti Linkolaksi kuin poroksi, alppimurmeliksi, hyttyseksi ja madoksi. Rooleja on kymmeniä ja ne ovat toinen toistaan oivaltavampia ja hauskempia. Miten pienillä asioilla näyttelijä voi muuntautua oravasta vuoritapiiriksi, ihan käsittämätöntä. Ei tarvita kuin päähine, lasit tai jotain muuta pientä. Ja toki roppakaupalla osaamista esiintyjiltä. Naulakostakin saa oivallisen työvälineen metsurille!


Tarina alkaa kun kaupunkilaisheppu Tommi perii pienen palstan metsää, jonka lammessa asuu rupilisko (nykyään rupimanteri, Suomessa uhanalaiseksi luokiteltu matelija). Vaan paikallinen metsänhoitoyhdistys on suositellut sinne avohakkuuta! Joten ystävykset Tommi ja Allu lähtevät pyöräillen telttaretkelle tutustumaan paikkoihin. Matkan varrella ja paikan päällä he törmäävät moniin tyyppeihin ja oppivat siinä sivussa ehkä hieman lisää ruuantuotannosta, metsänhoidosta, kestävästä kehityksestä, maailmanlopusta ja ilmastonmuutoksesta. Tai ainakin katsojat oppivat. Samaan aikaan metsän eläimet päättävät pitää yleiskokouksen maailmantilanteen vuoksi, ja kutsua sinne kaikki maailman eläimet. Ja kylläpä niitä piisaakin! Aakkosjärjestyksessä etenevä nimenhuuto kestää ja on kiehtovaa seurattavaa.


Alkutuotanto on kerrassaan hersyvän hauska esitys, mutta samalla myös todella kantaaottava edelleen pinnalla oleviin aiheisiin. Nyt kenties enemmän kuin koskaan. Tässä myös tarjotaan katsojille pullaa (saamme esittää sorsia). Ja toki tämä esitys ilahduttaa näin luonnonsuojeluorientoitunutta metsäalan ammattilaista erityisesti. Bonusta siitä että hienossa käsiohjelmassa on annettu tilaa myös Luonnonperintösäätiön asiallekin. Alkutuotanto-esityksellä on nyt vuoden loppuun asti oma nimikkokeräyksensäkin!

Mari Savolaisen kekseliäs lavastus (varsinkin puut!), Anna Rouhun valot ja Saija Raskullan äänisuunnittelu täydentävät funktionaalista näyttämökuvaa täydellisesti. Ihan fiiliksissä vieläkin miten hyvin kaikki toimi yhteen.


Kainulainen ja Lavaste ovat hirveän taitavia, monipuolisia ja lystikkäitä, kompaten toisiaan saumattomasti. Siinä mihin toinen lopettaa, niin toinen jatkaa. Esitys sisältää monia oikeasti nerokkaita oivalluksia, esimerkiksi miten näyttelijä on nykyajan shamaani! Ja eläinten kokouksen ratkaisu maapallon ongelmille olisi ihmispopulaation harvennus (vähän olisin samaa mieltä tässäkin, Linkolaa kompaten). Vaihtoehtojahan sille olisi lukuisia, mm. rutto, loiset tai raatelu...


Vaan pitäisikö ihmisenkin olla paikalla kun sen tulevaisuudesta päätetään? Voiko pelkkä tavallinen näyttelijä edustaa koko ihmiskuntaa näin tärkeässä asiassa? Ja kun koko esitys päättyy mahtavaan ja tunnelmaan sopivaan biisin eli Nina Simonen Feeling good (It's a new dawn, it's a new day for me ...) - niin katsojalle jää loppujen lopuksi aavistuksen toiveikaskin olo.

Jospa kaikki maailman päättäjät ja muutkin ihmiset näkisivät tämän esityksen, ja katsoisivat asioita sen jälkeen hieman toiselta kannalta! Jos minä saisin päättää Alkutuotanto kiertäisi seuraavat viisi tai kymmenen vuotta pitkin Suomea, ja sivistäisi kaikkia maapallomme tilasta ja tulevaisuudesta.


Iso kiitos koko työryhmälle huikean tärkeästä ja riemastuttavan anarkisesta esityksestä. Vielä muutama veto Lahdessa - eli menkää jos pystytte.


Kuvien copyright Jonni Pantzar (2 ekaa) ja Tiina Hauta-aho (loput).
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti