Oopperailtamat / Tampere-talo 7.2.2017

Tampereella on oopperaa kuultu säännöllisesti jo vuosikausia, tänä vuonna vietetään Oopperan seitsemänkymppisiä. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa kokeilussa oli esittelytilaisuus tulevaan oopperaan. Ja sen verran mainio kokemus Oopperailtamat olikin, että toivon mukaan tästä tulee perinne tuleviin esityksiin. Varsinkin kaltaiselleni oopperanoviisille ilta ja esiintyjät tarjoilivat paljon kiinnostavaa tietoa.

Lindgren, Koskela, Torikka ja Helsing

Tilaisuuden tunnelma oli rento ja hauska, vaikka Madetojan Pohjalaisia ei mikään huumoriteos olekaan. Juontajana ja teosesittelijänä toiminut Minna Lindgren oli juurikin sopiva tämmöiseen hommaan. Tampere-talon uusi Maestro-tila oli sopivan intiimi, mutta tarpeeksi tilava. 

Itselleni Pohjalaisia on ihan uusi oopperatuttavuus, mutta kaiken nyt kuulemani ja lukemani perusteella se vaikuttaa todella kiinnostavalta. Niin musiikillisesti kuin tarinallisestikin. Ja varsinkin tämä Tuomas Parkkisen ohjaama versio, missä korostetaan naisen roolia ja asemaa. Päärooleihin on nostettu kolme eri asemassa olevaa naista. Juoni tuntuu olevan kuin parhaimmasta (vai pahimmasta?) saippuaoopperasta. Kolmiodraamoja, körttiuskontoa, puukotuksia, vankilareissuja, juopottelua... 

Pääteemana on vapaus, jota kukaan ei tässä oopperassa tunnu saavan koskaan. Musiikki taas on hyvin kansanlaulupohjaista. Kyllä oli moni tuttu melodia mitä illan aikana kuultiin! Tässä Madetoja on kuulemma hyödyntänyt kansanmusiikkia kuin Puccini konsanaan omissa oopperoissaan.

  

Minna Lindgren ja Tuomas Parkkinen

Suurin osa näistä kansanlauluista (suomalaisista, ei siis Puccinin löydökset!) ovat Toivo Kuulan keräämiä, ja osa ilmeisesti Järviluomankin. Artturi Järviluoma oli kirjoittanut Pohjalaisia näytelmän, ja sen 1914 Kansallisteatterin esityksen jälkeen siitä tuli hyvin suosittu, joten tahdottiin oopperakin samasta aiheesta. Toivo Kuula kieltäytyi säveltämästä, mutta onneksi Madetoja tarttui asiaan ja pohjalaisia ymmärtävänä sävelsi musiikin. Ooppera valmistui sitten 1924. Moni henkilöhahmo kuulemma perustuu ihan oikeisiin ihmisiin, mm. Alavudella vaikutti joku hankala nimismies, mikä sitten on päätynyt mukaan tähänkin,

Lindgren puhui myös verismistä, mitä Pohjalaisiakin edustaa. Siinä missä Wagner teki uniin ja fantasioihin pohjautuvia oopperoita, harrasti Puccini verismiä eli kuvasi tavallisia ihmisiä, tavallisissa kylissä - ja sitten tapetaan joku! Kuten Pohjalaisissakin. Pohjalaisissa on kolme näytöstä, ja jokainen alkaa yhden "päänaisen" laululla. Liisa-piikakin tyhjentää paskahuussia laulaessaan, eli hyvin arkisia askareita tässä puuhaillaan laulun lomassa.

       

Marjukka Tepponen ja Tiina-Maija Koskela

Oopperailtamissa oli paikalla kolme solistia eli Marjukka Tepponen, joka laulaa Liisa-piian osan, Tiina-Maija Koskela, joka on talon tytär Maija sekä Waltteri Torikka, joka taas on Karjanmaan Köysti, kauhea häjy! Kaikki lauloivat paljon näytteitä ja pianisti Tatu Erkkilä säesti heitä. Välillä Lindgren kuljetti oopperan juonta eteenpäin, ja taas kuulimme lisää lauluja. Toki esiintyjiä haastateltiinkin, sekä teoksesta ja omasta suhteestaan Pohjanmaahan. Paikalla oli myös kapellimestari Anna-Maria Helsing, sekä ohjaaja Tuomas Parkkinen (jolle lopuksi koko konkkaronkka lauloi syntymäpäiväonnittelut!).

Minä tykkään kovasti Marjukka Tepposen äänestä, ja myös Tiina-Maija Koskela lauloi todella kauniisti. Torikka sopi oikein mallikkaasti häjyn rooliin, ja tämän rokkikukkomaisuus (anteeksi, iskelmäkukkomaisuus) tuntui istuvan hyvin häjyn pirtaan. Ja käärmeennahkatakkikin!

Illan aikana puhuttiin ja ruodittiin siis paljon pohjalaisuutta, eri kylien ja alueiden välisiä eroja, mitä se pohjalaisuus on niinkuin oikeasti. Musiikki ja uskonto sekä paini tuntuivat olevan monella pohjanmaalaisuuden kulmakiviä. Anna-Maria Helsing on itse kotoisin ruotsinkieliseltä alueelta Munsalasta ja isänsä oli pelimanni. Näin ollen musiikki on aina ollut iso osa hänen elämäänsä. Duurinkin hän on joskus kuullut, ehkä ruotsalaisen äidin myötävaikutuksella. Seinäjoelta kotoisin olevalla Tiina-Maija Koskelalla oli hyvä jakoperuste etelä- ja pohjoispohjanmaalaisiin. Etelässä ollaan iloisia, käydään paljon juhlissa, ja sitten joku saattaa hieman puukolla kutitella, ja ihmetellä miksi se nyt kuoli. Pohjoisemmassa on hartaampaa ja pyhempää, sitten illalla on kärhämä ja joku hakee kirveen! Hyvässä ja huonossa pohjanmaalaiset ovat suoraselkäisiä ja jääräpäisiä. Minna Lindgren heitti että Pohjanmaalla "kunnon miehet on painijoita ja niiden siskot on missejä".

Waltteri Torikkakin tunnusti, että isänsä vei hänet kerran painiseuran treeneihin. Mutta hän ei päässyt kunnolla etuperin kuperkeikkaa, niin se jäi sitten siihen yhteen kertaan. Hänen roolihahmonsa Köysti saa tässä esityksessä kunnolla turpaansa, vaikka kuinka onkin häjy. Köysti on sellainen paha poika, jolla on karismaa, vaarallisuutta, itseriittoisuutta ja -tietoisuutta. Kaikki naiset palvovat häntä, vaikka hieman pelkäävätkin. Rokki/iskelmäkukko siis! Waltteri naurahtikin sanoneensa kollegoilleen "ihanaa tulla harjoituksiin, kun ei tarvii ollenkaan näytellä".

  

Mutta miksi tässä on sitten nostettu naiset esille, vaikkei monilla näistä ole niin isoa laulurooliakaan? Ohjaaja Parkkisella oli erittäin aukoton peruste asialle. Alunperin hänkin kuvitteli, että tämä on ooppera sorrosta (monesti on ajateltu että tässä kuvataan Venäjän sortovuosia). Mutta sitten viime aikoina kaikki miesten tekemät väkivallanteot, olivat ne sitten kuorma-auton ajamista väkijoukkoon tai tuntemattomien ihmisten puukotusta tai jotain muuta, tekivät vaikutuksen. Miehet kokevat tarpeen tarttua aseeseen, jos he katsovat kokeneensa vääryyttä, tai melkein mistä syystä hyvänsä. Pohjanmaalla kaivetaan puukko esiin, jos joku vain katsookin pahasti, noin kärjistetysti. Parkkinen kertoi, että taiteilijana hän ei voi ohittaa näitä miesten tekemiä väkivallantekoja.

Jokaisella "minä tapan"-miehellä on äiti. Usealla sisko, monella vaimo tai tyttöystävä, joillain tyttäriä. Ja ne ovat aina nämä naiset ketkä joutuvat katsomaan, ketkä kärsivät, ketkä joutuvat sitten hoivaamaan "kärsinyttä" miestä. Naisten on jatkettava elämää ja arkea, vaikka puoliso, veli tai poika olisikin tappanut jonkun. Miehet edelleen luulevat että heitä sorretaan tässä maailmassa. Ylpeydentunto ja kostonhalu on monella muullakin kuin pohjanmaalaisella miehellä sisimmässään.

Tässä Pohjalaiset-tulkinnassa on kolme näkökulmanaista. Kohtaukset nähdään heidän silmin, vaikka roolit ovat edelleen pienehköjä. Jo mainittujen Liisan ja Maijan lisäksi on myös vanhempi Kaisa (Päivi Nisula), joka on hauska ja maanläheinen hahmo, elämää pystyssä pitävä voima.

Liisan ja Köystin asujen keskellä ohjaaja Parkkinen

Näissä iltamissa muuten korostui hyvin ettei miehiä juuri tarvita, koska naiset lauloivat duettonsakin yksin! No, ehkä se on kuitenkin kiva, että siellä muutama kaksilahkeinenkin nähdään. Jo mainittujen laulajien lisäksi lavalla laulavat myös Ville Rusanen, Jyrki Anttila, Jaakko Hietikko, Ilkka Hämäläinen, Jere Martikainen, Kristjan Möisnik, Anssi Hirvonen, Juha Kotilainen sekä Olli Lammi ja Pertti Kallio vuorottelevat. Lisäksi Tomi Rauhala on mukana mykkänä. Ja toki lavalla laulaa Tampereen Oopperan valtava kuorokin.

Tässä oopperassa nähdään myös perisuomalainen juopottelukohtaus, tottahan toki! Muutenkin Pohjalaisissa on kuulemma hyvin mutkaton suhde alkoholiin. Jääpäs nähtäväksi mitä tällä tarkoitettiin.

Kauhean paljon kiitoksia koko porukalle ja toki Tampereen Oopperalle tämmöisistä iltamista. Kaikilla oli hauskaa, niin esiintyjillä kuin yleisölläkin. Selvästi tilausta oli, ja ihmiset vaikuttivat oikein tyytyväisiltä illan antiin. Itsellä ainakin on paljon helpompaa lähteä katsomaan ja kuulemaan uutta oopperaa, kun nyt kuuli taustoja ja musiikkinäytteitäkin. Ensi vuonna toivon mukaan uudelleen Veljeni vartija-oopperan tiimoilta, eikös?

Jututin muuten Parkkista myös maanantaina Tampere-talolla Pohjalaisten harjoitusten lomassa, joten osa näistä jutuista on peräisin sieltä, eikä Oopperailtamista, jos joku paikalla ollut ihmettelee.


Kuvat otin itse.
Näin iltamat ilmaisella pressilipulla.