tiistai 15. marraskuuta 2016

Juurihoito / Kansallisteatteri 15.11.2016

Miika Nousiaisen uutta näytelmää Juurihoito, ja varmaan myös samannimistä kirjaa, on odotettu kuin kuuta nousevaksi. Kaikki aiemmin näkemäni ovat olleet ihan ehdottoman loistavia näytelmiä (ja kirjojakin) eli Vadelmavenepakolainen ja Metsäjätti. Maaninkavaaran jätin urheiluaiheensa vuoksi väliin, mutta tarkemmin ajateltuna, olisihan se pitänyt katsoa kummiskin. Uskon että senkin teksti olisi ollut samanlainen kuin muutkin nämä eli hersyvän hauska, sopivan koukuttava ja kaikin puolin viihdyttävä. Lupaan sen käydä katsomassa jos ja kun kohdalle osuu!

Mutta Nousiaisen uusin Juurihoito. Se ilmestyi kirjana tänä syksynä eli Kansallisteatteri oli hyvässä iskussa esityksensä kanssa, koska ensi-ilta oli marraskuun puolivälissä. Itse kävin katsomassa sen toisessa ennakossa, koska ensi-illan aikaan oli RSO:n konsertti. Hitsi näitä päällekkäisyyksiä.


Aleksis Meaneyn dramatisoima ja ohjaama Juurihoito oli juurikin (pun intended) niin hyvä kun odotin. Nössykkämäisen kiltti copywriter Kirnuvaaran Pekka (Esa-Matti Long) menee hammaslääkärille, ja sattumien summana poran toisesta päästä löytyykin kauan kadoksissa ollut veli. Jonka olemassaolosta Pekalla ei ollut aavistustakaan. Esko Kirnuvaara (Markku Maalismaa) on aidanseivästäkin jäykempi, pedantti suorittaja, jolle hammaslääketiede on elämän tärkein asia. Muuta elämässä ei sitten olekaan. Veljekset kuitenkin sattuman oikusta lähtevät yhdessä etsimään sisaruksiaan ympäri ämpäri maapalloa. Jos he siinä sivussa löytävät myös toisensa ja itsensä, niin aina parempi. Reitti vie Lieksan ja Tukholman kautta Thaimaahan - ja yhä kauemmas. Matkan varrella selviää yhtä ja toista yllättävää poikien lapsuudesta, suvusta, perheestä, ja ennen kaikkea kauan sitten kadonneesta isästä.


Markku Maalismaa tekee ihan oikeasti elämänsä roolin tässä. Miten kukaan voi näytellä noin lakonisesti ja narisevaäänisesti? On hauska seurata Eskon muodonmuutosta tarinan edetessä. Lopussahan mies alkaa muistuttaa jo ihmistä! Long on myös hyvässä vedossa, jokamiehen esittäminen on sekin toki oma taiteenlajinsa. Pirjo Lonka vetäisee kanssa semmosen Tukholman lähiöruusun että oksat pois! Hertsyykkeli! Lukuisissa muissa rooleissa nähdään moneen venyvät Petri Manninen, Annika Poijärvi ja Anna-Riikka Rajanen.


Teksti on nokkelaa, hauskaa, näppärää. Paljon huumoria, mutta myös vakavia teemoja siellä alla. Taattua Nousiaista siis. Siirtolaisuutta ja maahanmuuttoteemaa katsotaan aika monelta eri kantilta. Valkoisen miehen asemasta eri maissa minne ei ehkä kuuluisi, ja myös suomalaisten siirtolaisten ongelmista. Juurettomuus ja kulttuurien törmäys. Sitä paitsi toisessa näytöksessä pyyhitään niin syvällä suomalaisen miehen ytimessä ja hieman muuallakin, että pyyhin silmiäni minäkin. Varsinkin siinä vaiheessa kun Icehousen Great Southern Land alkaa soimaan ja lavalla kekkuloi Priscilla, Aavikon kuningatar -leffasta tuttuja hahmoja... Nauratti ja itketti yhtäaikaa; mikä nostalgia ja ikävä. Australia! (Asuin siis vuodet 86-90 kyseisessä maassa; ja kohtauksesta tuli tosi voimakkaat muistot, mielikuvat ja fiilikset).

Mieleenpainuvia kohtauksia, henkilöitä ja tilanteita on paljon. Ja varsinkin Eskolla on sellaisia one-linereitä että oksat pois. Tiesittehän tekin että rakkaus ei ole aivokemiaa, vaan tilastotiedettä? Ja Eskon tanssimuuvit!! Ehdottomasti Juurihoito on yksi syksyn teatteritapauksia. Lisäbonuksena näytelmästä saa paljon mielenkiintoista tietoa hammasasioista. Kuinkakohan moni varaa hammastarkastuksen tämän nähtyään? Kirja menee lukulistalle myös ilman muuta.


Muutama pieni moitekin on. Hetkittäin näyttelijöiden puheesta ei meinannut saada selvää, osittain yleisön naurun takia, ja osittain äänimaiseman peittäessä puheen. Ehkä tilanne korjaantui ensi-iltaan mennessä? Ja oli tässä melkomoista poukkoilua tyylilajista ja temposta toiseen, voisi ehkä jopa sanoa sekavaakin. Olisin hieman jostain kohtaa voinut nipistää vartin verran aikaakin pois (nyt kesto on 2h 40 min). Mutta ehdotonta bonusta käsiohjelmassa olevista työryhmän esittelyistä. Tutuiksi tulevat kunkin sukujuuret sekä suhde hammasasioihin, erityisesti juurihoitoihin!

Syksyn esitykset myivät tosi nopeasti loppuun ja kevätkin näyttää jo HYVIN täydeltä. Joten kannattaa soitella pikimmiten Kansiksen lipunmyyntiin mikäli tämän mielit nähdä. Ja ilman muuta kannattaa. Usko pois.


Kuvien copyright  Tuomo Manninen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

2 kommenttia:

  1. Voi himskatti kun sulta jäi Maaninkavaara näkemättä. Se oli loistava! En odottanut yhtään mitään, menin vaan katsomaan ajatuksella: katsotaan nyt tämäkin. Ihan mieletöntä kahden ihmisen dialogia; isän ja tyttären. Ja sitä naurun määrää! Isä siis oli tyttärensä valmentaja. Jukka Puotila/ Marja Salo Kansallisteatteri Hki. On mennyt myös ainakin TTT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se meni Tampereen työväen teatterissakin muutama vuosi sitten. Mutta en menny :-)

      Poista