Nutcracker / Bolshoi-teatteri 21.12.2014

Oli jo aikakin käydä katsomassa suoraa lähetystä Moskovasta! Siis balettia Bolshoi-teatterista, mitä myös Finnkinolla näytetään. Tämä oli hyvin extempore-päätös, koska varasin lipun vasta edellisenä päivänä ja sain viimeisen paikan. Eturivistä. Mutta ei se mikään kamalan huono paikka ollut sekään.

Tsaikovskin Pähkinänsärkijää en ole pariin vuoteen nähnyt, joten oli korkea aika. Inspiraatio lähteä katsomaan tuli oikeastaan Tampere-talon joulukonsertista, koska siinä oli paljon myös Pähkinänsärkijän musiikkia. Eikä yhtään harmita että menin. Ensinnäkin se musiikki, se on NIIN hienoa!

Tanssijat olivat taitavia, vaikka tässä olikin nyt Bolshoin nuorempaa polvea rooleissa kuulemma. Ja olihan tämä visuaalisesti aivan mahtava! Koreografioista vastasi Juri Grigorovitsh (Marius Petipan pohjalta) ja olihan upeita hyppyjä. Varsinkin Pähkinänsärkijä-Prinssin (Denis Rodkin) hypyissä oli sellaista ilmavuutta että oksat pois. Vaikka muuten tämä oli hieman sellainen amerikkalaishenkinen, tekorusketettu, valkaistuilla hampailla. Muovisen Ken-nuken oloinen :-) Mutta onneksi erinomainen tanssija.

Anna Nikulina tanssi Marien päärooliin, ja hyvä oli tämäkin. Erikoismaininta jäykistä raajoista ehdottomasti Mariana Gomesin esittämälle nukelle. En käsitä miten tämä tosi pienikokoinen henkilö pystyi esittämään nukkea niin täydellisesti ja liikkumatta.

Puvustukset olivat superhienoja, varsinkin erimaalaisten nukkien vaatteet! Ja Drosselmeierin (Andrei Merkuriev) asuste oli myös hieno. Lavastukset kaikkine hienoine systeemeineen oli myös toimiva. Sopivan jouluinenkin.

Bolshoilla tuntuu olevan ei edes tupla, vaan ainakin kuusinkertainen miehitys tähän... En pysynyt edes kärryillä, mutta tässä tämän näytöksen tanssijat kuiteskin. Mä en tiedä oliko meillä sitten joku ö-luokan miehitys, koska ainakaan Denis Rodkinin esityksistä ei löydy kuvia Bolshoin sivuilta. Hmm.

Mun suosikkikohta oli varmaan ne erimaalaisten (Espanja, Venäjä, Intia, Ranska, Kiina) nukkeparien tanssit. Vau!

Tässä taas huomasi miten tälläisessä esityksen leffateatterinäytöksessä saa ihan eri fiiliksen kuin paikan päällä. Nytkin näki lähikuvissa sen hien ja työn mitä ei normaalisti katsomosta näe, varsinkaan varmaan noin isossa paikassa kun Bolshoi on.

Taisin inspiroitua katsomaan Joutsenlammenkin muutaman viikon päästä (tarkemmin ottaen 25.1,2015 Finnkinon elokuvateattereissa). Harmi vaan kun siinäkin miespääosassa samainen Rodkin. Kun siellä olisi hirmuinen määrä muitakin (hyviä) tanssijoita.


Kuvien copyright Damir Yusupov/Bolshoi

Täynnä Elämää / Klubi 20.12.2014

Toista kertaa katsomassa tätä spektaakkelia, koska a) se on hyvä, b) se oli Tampereella ja c) sopi mun kalenteriin (tosin tässä meinasi tulla pieni paniikki, koska itsellä olikin lipunmyyjästä johtuva tuplabuukkaus, mutta asioilla on tapana lutviintua). Toukokuussa piti mennä Helsinkiin katsomaan, koska missasin Tampereen esityksen lentoyhtiön säätämisten takia.

Siis, ei tässä juuri mitään uutta ollut edelliseen, mutta Jyri Honkavaaran hienoa musiikkia sekä herrojen Tomi Alatalo & Antti Laukkarinen taitavaa laulua, soittoa ja esiintymistä katselee ja kuuntelee mielellään. Tomi kitaroi ja laulaa, Antti paukuttaa rumpuja ja laulaa. Ja oli kiva tavata tuttuja katsomon puolella.

Sitten piti mennä mökeltämään tolle Antille että ne oli jättänyt yhden kohtauksen kokonaan pois, ja oli hieman ihmeissään mistä mä höpäjän. Eeva sitten palautti mieleeni totuuden, eli muistelin yhtä kohtausta Maalaispunkin päiväkirja-sarjakuva-albumista... :-D Tunsin itseni taas tosi viksuksi.

Mutta jos tähän jossain törmäätte, niin menkää katsomaan! Klubi ei ollut tuntia ennen kovin täynnä, mutta ihan mukavasti sinne porukkaa sitten tuli. Pari huutelijatyyppiäkin, mutta ne Alatalo selvitti suvereenisti.


Kuvat on ihan omia.

Neljä Pientä Annosta / Tampere-talo 20.12.2014

Lauantaina oli kaksi esitystä, tämä klo 16 ja Täynnä Elämää klo 19. Noh, sitten kävikin lipuista esityspäivänä ilmi, että kumpikin oli klo 19. Luulin vaan ostaneeni toisen neljän esitykseen. Onneksi soitto Tampere-talon aina yhtä hienosti palvelevaan lipputoimistoon pelasti päivän, koska vaihtoivat illan liput iltapäiväksi. Opinpa taas (ehkä opin, ehkä en vieläkään) tarkistamaan lippuni heti silloin kun ne saan käteeni. Nytkin kalenterissani luki klo 16, enkä sitten tullut tarkistaneeksi lippuja aiemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kaksi viihdyttävää esitystä plakkarissa!

Tampere-talon pieni sali ei ollut ihan täynnä, ja omat paikat upgreidattiin viitosriville! Martti Suosalo aloitti pitämällä hauskan tervetuliaispuheen, joka sai aikaan nauruntyrskähdyksiä pitkin salia. Sitten Iiro Rantala veti oman sävellyksensä tuttuun virtuoosimaiseen tapaansa. Ja Iironin pianokoulu!! Tykkäsin! Kolmantena oli kamalan tutunoloinen esitys (Illallinen yhdelle), vanhan rouvan 92-vuotisillallinen, missä Lotta Kuusisto esittää rouvaa ja Suosalo tämän aina uskollista ja kokoajan enemmän humaltuvaa hovimestaria. Ja samalla Suosalo esittää kaikkia muitakin kuvitteellisia juhlavieraita aterialla. Mä en tiedä missä mä olen tämän nähnyt ennen... mutta hämäriä mielikuvia oli kyllä näkemisestä.

Tšaikovskin pianokonserton (jota Rantala upeassa peruukissa esittää) aikana saamme ihastella Suosalon komiikan & akrobatian taitoja, kun tämä koittaa selviytyä nuotinkääntäjänä hommastaan. Painotus sanalla koittaa. Tässä vaiheessa viimeistään meinasin naurusta pissata housuihini :-)

Lopuksi saamme vielä ylimääräisenä numerona viidennen annoksen eli Suosalo väläyttää oopperalaulajan taitojaan! Todellakin maailmankuulu tenori...

Kerta kaikkisen viihdyttävää, ja toimii hyvin varmaan monenlaisissa tilaisuuksissa. Voin suositella ihan kaikille. Niin, ja tämäkin on erinomaista Kapsäkin tuotantoa.


Kuvan ottajaa ei löytynyt mistään!

The Sound of Music / Kuopion kaupunginteatteri 19.12.2014

Joskus alkusyksyllä sain suuren ajatuksen että pitää lähteä Kuopioon katsomaan Sound of Musicia koska siinä on Jyri Lahtinen. No, tuumasta toimeen, ja varsin pienellä suostuttelulla Eija lähti mukaani. Koskaan en ole Kuopion kaupunginteatterissa käynyt, ja nyt kun se syksyllä avautui vielä remontinkin jälkeen, niin toinen hyvä syy reissuun.

Lisäksi meillä oli tilaisuus viettää ennen teatteria loistelias illallinen Atson seurassa Trattoria Sorrentossa. Jos joskus käyt Kuopiossa, en voi muuta kun täydestä sydämestä suositella Sorrentoa. Sairaan hyvä sapuska ja ihan huikea palvelu! Melkein sinne olisi voinut jäädä koko illaksi, mutta Thalian kutsu oli voimakas!

(Ja juurikin huomasin deletoineeni kaikki illan kuvat sitten, voi kettu. Siinä meni niin Sorrenton sapuskat kuin pyramidimäiset rappuset ja se yksi kuva Jyristä. Ja Kuopion mahtava ja kaunis kauppahalli. Nyt harmittaa.)

Ja sitten itse esitykseen. Olen nähnyt tämän muutamia vuosia sitten (2005 muistaakseni) Seinäjoen kaupunginteatterissa (Arja Koriseva oli pääroolissa ja Pekka Räty kapteeni von Trappina) ja tietenkin leffaversion joskus lapsena. Ei nyt mikään suosikkimusikaalini, mutta ihan jees. Mutta ilman Jyri Lahtisen pääosaa en olisi varman Kuopioon asti mennyt.

Olli-Matti Oinonen (jonka suuriin meriitteihin kuuluu Seinäjoella Rocky Horror Show ja Dance of the Vampires) vastasi ohjauksesta. Jotenkin tässä oli, sekä hyvässä että pahassa, sellainen hieman vanhahtava henki. En tiedä johtuiko se ohjauksesta vai mistä. Periaatteessa esityksessä ei ollut mitään vikaa. Kaikki esiintyjät olivat oikein hyviä, lavastus (Erkki Saaranen) todella näyttävää ja varsinkin herkullisen näköiset puvut (Mirkka Nyrhinen) säväyttivät. Tosin lavastuksessa pikkuisen häiritsi niitä ylös nostavien vinssisysteemien kitinä. Joka tuntuu kamalan oudolta kun talo on just rempattu. Niin ja mestarilliset kampaukset olivat hienoja!

Reeta Vestman suoriutui mallikkaasti Marian pääroolista. Raikas ääni ja laulu tuntuu helpolta. Tosin hetkittäin puvustuksessa oli menty kovin Suomi-neito-linjalle... Ritva Grönberg abbedissana on lempeän äidillinen ja tykkäsin lauluäänestä kovasti. lasten äitipuoleksi tunkeva rouva Schräderinä häikäisi Virpi Rautsiala. Tämä veti roolin hetkittäin aika överiksikin, mutta siksi ehkä juuri toimikin niin kovin hyvin. Camp toimii, ainakin tässä. Ja tämän päässä nähtiin yksi illan näyttävämmistä kampauksistakin. Aisaparinaan tällä oli myös hienon roolin tekevä Mikko Paananen (Max Detweiler), jolle oman edun tavoittelu nyt sattuu osumaan kerrankin yksiin von Trappin perheen uran edistyksen kanssa. Muuten tämä on sopivasti niljakas ja lipevä. Ari-Kyösti Seppo säilyy luihun koomisena Amiraali von Schreiberin roolissa täysin loppuun asti. Nunnien joukkolaulu on myös korvia hivelevän kaunista.

Lapset olivat reippaita, raikkaita ja hyviä laulajiakin vielä. Tässä on kaksoismiehitys (pikkuisella Gretlillä kolmois-), joten en tiedä ketä meidän esityksessä oli. Jos se teatterilla jossain mainittiinkin, niin ei osunut silmiini. Mutta erityisesti Gretl tietenkin oli oikein söpö. Lapset olivat jotenkin niin puhtoisia ja viattomia, mikä tietenkin tähän sopiikin. Ja varsinkin lasten vaatteet ovat iloisen värikkäitä.

Jyri Lahtista tänne tultiin katsomaan, eikä kauheasti tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Tosin mies tuntui jotenkin pidättävän ääntään, mutta toki kapteeni von Trapp on pidättyväinen mies. Ja eihän tässä musikaalissa nyt vaan ole sellaisia revitysbiisejä, missä mielellään Jyrin ääntä kuulisin. Sehän ei ole kuin säveltäjien vika. Mutta ehkä mä odotin hieman enemmän silti. Jyrin yksin laulama ja kitaralla säestämä Edelweiss oli toki oikein koskettava. Mutta ulkoisesti Jyri oli paras mahdollinen kapteeni, raamikas ja komea!

Ihmettelen kovasti (ja asiaa on pohdittu aiemminkin, ja siellä Sorrenton ruokapöydässä tietenkin taas) miksi orkesteri oli piilotettu jonnekin lavan taakse soittamaan? 23 henkinen poppoo tietenkin vaatii paljon tilaa, mutta eikö missään näkyvillä olisi ollut? Kyseessä on kuitenkin musikaali, jossa siis musiikki on isossa roolissa, joten soittajatkin olisi kiva olla esillä, edes orkesterimontussa. Pitäisihän se kapellimestari edes näkyä. Muusikot olivat muuten Kuopion kaupunginorkesterilaisia & freelancereita. Se on toki ilahduttavaa, että musikaalia esittämässä on kunnollinen orkesteri, eikä mikään parin hengen poppoo. Tai mikä vielä pahempaa; taustanauha.

Sen lisäksi että meillä oli tosi kiva hotelli (hotelli Atlas) torin laidalla, ja ikkunasta suoraan näköala ihastuttavaan kauppahalliin (mistä löysin elämäni mekon, mutta siihen tarttee vielä hetki säästää) niin saimme Atsolta ravintolaan mennessä vielä kattavan sightseeing-kierroksen. Jouluvalot ja lumipyry vielä täydensivät tunnelmaa. Summa summarum, meillä oli aivan nappireissu (jos kohta takaisin ajelimme hieman kiertoteitä). Kuopioon tarvitsee siis palata vielä!

Ihana uusi tuleva pöllömekkoni,
tässä vielä Minna Suurosen myymälässä kauppahallissa.

Musikaalikuvien copyright Ari Ijäs/Kuopion kaupunginteatteri
Muiden copyright Eija Mäkinen

Teatteriblogistien pikkujoulut 4.12.2014

Vietimme aivan mahtavaa iltaa eilen Tampereen Teatterin Kulttuuriravintola Kivessä. Paikalla oli 3 pirkanmaalaista, 1 turkulainen ja 2 hämeenlinnalaista teatterin suurkuluttajaa. Sekä meidän emäntämme Sanna TT:ltä. Juhlasuunnittelu alkoi Twitteristä, kun  kimpassa ideoitiin osallistumisesta Tero Harjunniemen konserttiin. Sitten Sanna tarttui härkää sarvista ja konkreettisesti hoiti homman kotiin eli hoiti käytännön järjestelyt.

Glögimaljojen jälkeen syötiin (superhyvää suppilovahverokeittoa ja kylmäsavulohiruisleipiä mulla) ja juotiin (valkoviiniä ja rommikaakaota). Ja juteltiin, jostain kumman syystä paljon teatterista! Ja naurettiin, paljon. Ja kovaäänisesti. Haaveilimme miesnäyttelijöiden sääristä ja muistelimme parhaita säärikokemuksiamme lavoilla (tämä sai alkunsa Sugar-musikaalikeskustelusta, joka on tulossa ensi syksynä Tampereen Teatterille. Sugar, eikä keskustelu).

Tero Harjunniemi on multilahjakkuus, joka soittamisen ja laulamisen ja säveltämisen lisäksi toimii myös arkkitehtinä. Viime syksyn ja tämän kevään hän lauloi Jean Valjeanin pääroolia Les Miserables -musikaalissa Tampereen Teatterissa. Musiikkikiireet jatkuvat ensi keväänä Tampere-talossa Verdin Nabucco -oopperassa ja syksystä 2015 alkaen Kansallisoopperan Phanton of the Operan Raoulin roolissa. Kaiken tämän lisäksi saamme toivon mukaan keväällä nauttia omasta musiikistaankin, jos ja kun herrat kerkeävät studioon (ja Teron vanhempi poika, joka nytkin soitti keikalla mukana, pääsee intistä).

Niin, siis aivan loistavaa musiikkia veti tämä viisimiehinen akustishenkinen poppoo. Mulle tuli mieleen Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Eijalle Kaseva. Sellaisia lauluja eletystä elämästä, suurista tunteista, ja kaikki Teron omasta kynästä. Juuri enempää porukkaa Kiveen ei olisikaan mahtunut kuulemaan, ja aika paljon oli sellaista vanhempaa väkeä. Ehkä Les Misin innoittamana?

Keikan jälkeen saimme Teron juttelemaan meidän pöytään ja kertomaan hieman kuulumisia. Ja tietenkin halusimme (ja saimme) yhteiskuvia.

Aivan mielettömän mahtava ilta, josta suuri kiitos kaikille kanssablogisteille ja ennenkaikkea Tampereen Teatterille ja Sannalle!!

Paikalla olivat siis:

Talle - Teatterikärpäsen Puraisuja
Siiri - Fuck Yeah, Finnish Musical Theatre
Simo - Kulttuurikarppaajan vanha ja uusi blogi
Eija - Taivaannapa
Laura - One Night in Theatre

ja meidän ihan paras emäntä Sanna!

Toivon mukaan tästä tulee perinne!


Kuvia ottivat mun kameralla aika moni, bändikuvat omia.

What's On Stage Awards ehdokkaat julki

Kansa on puhunut ja äänestänyt suosikkinsa ehdolle. Perjantaina julkistettiin What's On Stage palkintoehdokkaat. Monta ehdokkuutta oli helppo arvata, mutta mahtuu sinne yllätyksiäkin. Nyt sitten saa tammikuun loppuun mennessä äänestää omia suosikkejaan (mutta vain kerran!) ja 15.2. sitten Prince of Wales Theatren palkintogaalassa paljastetaan voittajat.

Itse äänestin jo, mutta ei ollut helppoa ei.

Miesnäyttelijäehdokkaat:
David Tennant, Richard II
Mark Strong, A View From the Bridge
Richard Armitage, The Crucible
Tom Bateman, Shakespeare in Love
Tom Hiddleston, Coriolanus

Näistä olen nähnyt kaikki lavalla, ja kaikki olivat superhyviä. Mutta rankan mietinnän jälkeen äänestin nyt Mark Strongia. Vaikka eiköhän se tuo Hiddleston tämän voita, kun on yleisöäänestys. 


Naisnäyttelijäehdokkaat:
Billie Piper, Great Britain
Gillian Anderson, A Streetcar Named Desire
Helen McCrory, Medea
Imelda Staunton, Good People
Lucy Briggs-Owen, Shakespeare in Love

Näistä mun valinta on selkeä eli Helen McCrory. Jos kohta tarttee sanoa että Imelda Staunton oli ihan vallan erinomainen! Ja kahta ekaahan en siis ole nähnyt.


Miessivuosaehdokkaat:
Adrian Schiller, The Crucible
David Oakes, Shakespeare in Love
Hadley Fraser, Coriolanus
Mark Gatiss, Coriolanus
Nathaniel Parker, Wolf Hall & Bring Up the Bodies

Tämä oli kanssa paha. Kaikki nähneenä mun valinta oli kolmen viimeisen välillä. Ja niin hienoja kuin sekä Mark Gatiss että Hadley Fraser olivatkin, niin mun äänestysvalinta oli nyt Nathaniel Parker.


Naissivuehdokkaat:
Anna Madeley, The Crucible
Deborah Findlay, Coriolanus
Nicola Walker, A View From the Bridge
Samantha Colley, The Crucible
Vanessa Kirby, A Streetcar Named Desire

Kaikki muut olen nähnyt paitsi tuon Streetcarin, ja vaikka Deborah Findlay olikin erinomainen, niin äänestin Nicola Walkeriin. 


Paras uusi näytelmä: 
Great Britain
King Charles III
The Nether
Shakespeare in Love
Wolf Hall

Valitettavasti toi Great Britain jäi näkemättä, vaikka piti. Samoin The Nether. Mutta vaikka nuo kaikki näkemäni olivat tosi hyviä, niin äänestin Wolf Hallia nyt.


Best Play Revival:
Blithe Spirit
Coriolanus
The Crucible
Richard II
A Streetcar Named Desire

Mun valinta oli Coriolanus, vaikka Richard II oli ihan loppumittelössä viime hetkeen mukana. Kumpikin Shakespearea tehtynä kaikella pieteetillä.


Kaikki ehdokkaat, hyvin musikaalipainoinen lista, eli hyvin taas huomaa missä yleisön kiinnostus on.

Ian McKellen ja Patrick Stewart lavalle 2016?

Huhujen mukaan 2016 voitaisiin nähdä kaksi vanhempaa herrasmiestä yhdessä Lontoon lavoilla. Nimittäin New Yorkissa viimeiset ajat esiintyneet Sir Ian McKellen ja Sir Patrick Stewart palannevat kotimaahansa vetämään Harold Pinterin No Man's Landia. Ainakin huhujen mukaan.

Herrat esittivät Waiting For Godot'ia Lontoossa 2009 ja siitä siirtyivät rapakon taakse 2013-2014. Siellä esitysrepertuaariin mukaan lisättiin tuo No Man's Land. Eli koska lontoolaiset eivät saaneet nauttia molemmista, niin nyt olisi tarkoitus tuoda toinenkin näistä sikäläisille.

Jäämme odottamaan mielenkiinnolla, jos tähän tulisi vahvistus ja tarkempia tietoja lähiaikoina.

ES Theatre Awards 2014 voittajat

Ärsyttää kun tätä ei televisioida eikä näytetä striiminä mistään. No, huomenna tulee koostelähetys sitten telkkarista. Tänään siis kuitenkin juhlittiin perinteistä (tämä oli jo 60. kerta) Evening Standard Theatre Awardsia Lontoon Palladium-teatterissa. Ehdokkaista blogasin jo aiemmin. Linkeissä sitten aina oma juttuni ko. näytelmästä.

Ensimmäisenä jaettiin lupaavimman uuden näytelmäkirjailijan palkinto, ja sen ojensi National Theatren tuleva taiteellinen johtaja Rufus Norris. Voittajana Beth Steel, jonka näytelmä Wonderland sai ensi-iltansa Hampstead Theatressa. Näkemättä on.

Sitten Luke Treadaway ja Vanessa Kirby tulivat ojentamaan palkinnon parhaalle uudelle tulokkaalle, ja voittajaksi tuli Laura Jane Matthewson (näytelmästä Dogfight). Näkemättä tämäkin.

Kaksi näyttelijäparia, jotka kaikki olen nähnyt lavallakin: Billie Piper & Laurence Fox, Anne-Marie Duff & James McAvoy

Damian Lewis jakaa palkinnon parhaalle ohjaajalle. Voittaja on Jeremy Herrin (Wolf Hall ja Bring Up The Bodies). Kieltämättä molemmat näytelmät olivat erinomaisia. Hauska sattuma, että Damian Lewis esiintyy itse niistä tehdyssä tv-sarjassa (tulee ensi vuonna telkkarista Englannissa).

Damian Lewis ja Helen McCrory saapuvat.

Mitäs on seuraavaksi. Mä siis naputtelen tätä samalla kun seuraan uutisointia Twitteristä :-p

Beyond Theatre Award, ja sen jakaa Sienna Miller. Saajana on diskomusikaali Here Lies Love. Hmmm... Näkemättä on sekin. Meni siis nyt syksyllä National Theatressa.

 Luke Treadaway ja B. Cumberbatch 

Jaahans, ja itse Sir Ian McKellen antaa ES:n spesiaalipalkinnon (Editor's Award) Kate Bushin Before the Dawn spektaakkelikonsertille. Mielenkiintoinen valinta, koska se kuitenkin oli musiikkikonsertti, jos kohta hyvin paljon teatterielementtejä sisältänyt. Mutta sen olen nähnyt livenä ja palkinto on ansaittu.

Ian McKellen esittelee Kate Bushin.

Parhaan lavastuspalkinnon saa Es Devlin ja näytelmänä American Psycho, joka meni Almeidassa. Olihan se hieno, ja sen ajan hengen hyvin tavoittava. Ja Devlin on varsinainen taitava kehäkettu. Carey Mulligan jakoi tämän palkinnon.

Ja sitten aina ihana Eddie Redmayne jakaa parhaan revival-näytelmän palkinnon, ja se menee Skylightille! Ihan ansaittu tämäkin, koska se oli kyllä erinomainen.

Eddie Redmayne palkintokorokkeella.

HURRAA!! Yksi mun kuluneen vuoden suosikeista eli Rona Munron The James Plays (näiden kaikkien jutut vielä ns. vaiheessa, mutta ensi viikolla saan ne valmiiksi!!) voitti sitten parhaan näytelmän palkinnon. Vaikka niitähän oli 3 eri näytelmää, mutta jostain syystä tässä olivat niputettu yhdeksi. Jakajana vallan sopivasti James McAvoy.

James McAvoy muikistelee.

Sitten paras miesnäyttelijä. Viime vuoden naisvoittaja eli Helen Mirren ojentaa pystin... tadaa: Tom Hiddlestonille! Kyllä ihan ansaittu tämäkin, mutta toki tykkäsin kovasti muistakin miesehdokkaista (Mark Strong ja Ben Miles). Mutta Hiddlestonin nimirooli Coriolanuksessa oli mahtava. Kirjoitin siitä useammankin kerran, koska näin livenä kahdesti ja NTLivessäkin kerran.

Helen Mirren ja Tom Hiddleston.

Liekö syynä se että viime vuonna miespääosan jakoi kaksi näyttelijää (Adrian Lester ja Rory Kinnear) että kumpikaan heistä ei ollut jakamassa naispääosan palkintoa. Vaan siihen hommaan on pestattu Idris Elba. No, kuiteskin, pysti menee Gillian Andersonille näytelmästä A Streetcar Named Desire. Jonka NTLive esityksenkin missasin, kun olin juuri silloin Lontoossa kun se Suomessa esitettiin. Hieman ylläri mulle, koska toivoin ja uskoin että Helen McCrory olisi voittanut Medeasta. No, aina ei voi voittaa.

Yksi illan palkintojenjakajista ja voittajista,

Herrat Cumberbatch ja Hiddleston.

Viimeisenä palkintona jaetaan erikoispalkinto brittiläisen teatterin hyväksi ja sen jakaa Benedict Cumberbatch. Saajana upea näytelmäkirjailija Tom Stoppard, joka sai kymmenennen ES Theatre Awardin muuten sitten tämän myötä (enemmän kuin kukaan muu koskaan).

Tom Stoppard pitää kiitospuhetta.

Tässä vielä linkki tuloksiin ja on siellä kuviakin. Multa jäi mainitsematta paras musikaali eli The Scottsboro Boys. Kai se sitten oli paras, ainakin näiden kriitikoiden mielestä.

Jatkobileissä Mark Strong ja Ian McKellen

Sitten siihen lupaamaani viime vuotisen gaalan kohuun. Eli ES Theatre Awards jaettiin aiemmin avoimen äänestyksen perusteella. Raadissa oli johtavia teatterikriitikoita ja systeemi toimi näin: jokainen sai antaa kolmelle suosikilleen pisteet 1-3. Parhaalle kolme, tokalle kaksi ja kolmannelle yhden. Sitten ne laskettiin yhteen ja keskusteltiin asiasta. Joskus tässä vaiheessa ihmiset vielä muuttivat pisteitään toisten hyvien perustelujen johdosta. No, 3 vuotta sitten systeemiä muutettiin, eli kaikki joutuivat antamaan pisteensä sokkoina ja sai vain mainita 3 omaa suosikkiaan toisilleen, mutta ei niiden järjestystä. Kukaan kriitikoista ei pitänyt tästä uudesta systeemistä.

Kun viime vuonna sitten Helen Mirren voitti, se tuntui monesta raatilaisesta epäreilulta. Koska heidän keskusteluissaan ei Mirreniä juuri mainittu, ja tuntuikin hieman kummalta että niin moni olisi silti antanut paljon pisteitä tälle. Mutta koska äänestys oli salainen, kukaan ei tiedä vaikka moni olisikin sitten kuitenkin äänestänyt Mirreniä, vaikka puhui muuta. Ainakin Evening Standardin oma kriitikko Henry Hitchins oli kuulemma muuttanut omia pisteitään äänestyksen jälkeen. Juttua aiheesta.

Tämän jupakan seurauksena 3 raatilaista erosi - Charles Spencer (The Telegraph), Georgina Brown (The Mail on Sunday) ja Susannah Clapp (The Observer). Näistä viimeksimainittu kirjoitti asiasta lehdessään... kiinnostavaa tekstiä! Hän myös kritisoi sitä että enemmän ja enemmän palkinnoista jaetaan ilman raadin äänestystä, ihan muiden henkilöiden päättäminä.
Sitäpaitsi tämä tuomaristo/raati on nyt nimetty uudelleen neuvoa-antavaksi (advisory panel). Hah.

Jatkoilla Tom Hiddleston, Damian Lewis, Helen McCrory, Dominic West ja Bee Schiffer.

Noh, tänä vuonna sitten äänet menivät noin. Muutamaa voittanutta esitystä en ollut nähnyt, niin en niitä kommentoinutkaan sen enempää. Muutaman palkinnon olisin minäkin jakanut noin, ja muutama meni eri tavalla kun itse ajattelin. Ja muutamasta ei oikein ollut edes suosikkia (miesnäyttelijäkin olisi voinut mennä kelle hyvänsä kolmesta).

Mutta vähän tuntuu että onko palkinnon arvostus kovinkaan suuri, kun sen jakoperusteet ovat hieman epämääräisiä? Tämän päivän nettilehdessä sitten raatilaiset kertovat valinnoistaan...


Kuvien copyright: jaa-a, ken sen tietää. Aika monessa kyllä lukee se.

Frankenstein / NT Live 24.11.2014

Tämä on se versio minkä olen nähnyt vähemmän kertoja, ja kylläpä tuntuikin raikkaalta ja hyvältä, nähdä taas se parempi Victor! Melkeinpä tällä kertaa voisin sanoa että tykkäsin enemmän tästä, ainakin tällä katselukierroksella.

Kaikenlaisia pikkuvertailuita tuli taas tehtyä kun viime viikolla näki sen toisen version. Esimerkiksi Jonny Lee Millerin Creature koittaa käyttää puhetta jo paljon aiemmin, ilman siis että DeLacey sitä alkaa opettaa. Lisäksi JLM:n notkeus; miten aikuinen mies saa omat varpaat suuhunsa, mysteeri! Ja loppukohtauksessa hienoa miten Victor liikkuu/ryömii ihan samoin kuin Creature alussa, ja puhekin alkaa olla yhtä alkeellisella tasolla. Kun sen sijaan Creature puhuu melko sujuvasti jo. Osat ovat vaihtuneet.

Jotenkin rytmitys ja se täysillä näytteleminen on tämän version Victorilla (Cumberbatch) paremmin hallussa, kun "sillä toisella". Ja tarttee sanoa että ne Victorin vaatteet, erityisesti pitkävartiset saappaat ja liehuvat takin helmat, ovat aika pukevia. Eikä yhtään pahaa tee katsoa punatukkaista hiuspörröä pulisonkeineenkaan :-))

Naomie Harris on vaan ihana!

Kiva että Finnkino toi tällä katselukierroksella molemmat eri versiot nähtäville, myös tämän vähemmän Suomessa näytetyn. Vaikka kyseessä on sama näytelmä, niin ne ovat silti niin erilaiset. Molempi parempi.

Valitettavasti tällä kertaa ei ollut paikan suhteen niin hyvä tuuri kun viime viikolla, sillä mun vieressä istui karkkeja mussuttava ja rapistava tyyppi, joka vielä ryysti juomapullosta aika kovaäänisesti. Ja istui hyvin levottomasti. Olikohan ekaa kertaa katsomassa näytelmää... Huoh kummiskin.

Dark Side of the Mime / Tampereen Teatteri 22.11.2014

Luin tästä keväällä Hesarista, ja harmittelin vietävästi kun siinä vaiheessa olin missannut mahdollisuuteni. Suureksi ilokseni bongasin alkusyksystä, että se saapuu muutaman esityksen vierailulle Tampereen Teatterille. Liput lähti varaukseen samantein ja lunastinkin ne ilman että oli tietoa mistä saan seuralaisen mukaani. Onneksi Talle järjesti "sokkotreffit" ja sain seuraa, vaikka sittemmin kävikin ilmi, että sokkotreffiseurani Eija olikin vanha tuttu! Vielä parempi juttu siis.

Marc Gassot on ottanut perinteisen, ehkä hieman pölyisenkin mimiikan hampaisiinsa ja suorastaan räjäyttänyt siitä kaikki hämähäkinseitit pois. Ihan turhaan ei tällä ollut ikärajana K18. Valtavan hieno esitys, mutta ei kaikille kovin pienestä säpsähtäville tarkoitettu. Akse Petterson vastaa ohjauksesta.

Marc on kyllä huipputaitava. Miten ihmeessä hän saa aika vaivattoman näköisesti loihdittua katsojien eteen toinen toistaan irvokkaampia näkyjä...? Oli kyseessä teurastukset, suihinotot, naisen nahkoihin pukeutuminen, moottorisahalla päiden katkonta... Sukelluskohtaus (samoin kuin siihen yhteenkin ruumiinaukkoon sukeltaminen) oli toteuttu taitavasti, äänien vaimentumista myöten.

Aina välillä palattiin iloiseen ja kepeään musiikkiin ja miimikko tanssahtelee keveästi ympyrää... Ja ta-daa, sitten taas takaisin siihen K18-kamaan.

Esityksessä on mukana myös ääniä, nimittäin loistava äänitehostemies-muusikko Karl Sinkkonen vetää nurkassa kaikenlaisia tehosteita. Eikä Marc itsekään hiljaa ole. Suhinat, surinat ja sellaiset olikin ihan jees, mutta jostain syystä omiin korviin töksähti kun mukaan otettiin ihan sanat. Ehkä englanti olisi vielä voinutkin mennä, mutta suomi ei. Se oli kyllä ainoa pienen miinuksen saanut asia koko hoidossa.

Tunnin verran kun nauraa kippurassa niin voin sanoa että poskiin koskee, ja kovasti.

Ei voi kauheasti kertoa mitä muuta esityksessä tapahtuu, mutta helkkarin viihdyttävä se on. Yleisökin pääsee/joutuu mukaan, eikä todellakaan auta istua "turvassa" rivin keskellä, tai katsomon takaosassa. Avustajat saivat kyllä suuret aplodit. Yhdessä kohdassa herra miimikko heittäytyi suoraan syliimme ja ryömi siitä penkkiriviämme eteenpäin...

Talle haastatteli Gassotia ihan juurikin, kannattaa lukea, sieltä hieman taustatietoja mistä Dark Side of the Mime sai alkunsa. Talle kävi toki esityksenkin katsomassa.

Muutama lehtijuttu Dark Side of the Mimesta; NYT-liitteessä viime huhtikuussa, ja Hesarissa toukokuussa.

Nyt on myös mahdollista tukea tämän viemistä Edinburghin fringe-festareille 2015!!


Ylimmän kuvan copyright Sabrina Bqain.
Muut kuvat copyright Teemu Nurmelin.

Poksi / Sorin Sirkus 22.11.2014

Jokavuotinen perinne eli Sorin Sirkuksen joulushow saatiin tänä vuonna käytyä jo heti esitysten alkupäässä. Tällä kertaa meillä oli 9-henkinen seurue, ja vaikka paikat olivat taaimmaisella rivillä, niin näkyvyys oli loistava. Tänäkin vuonna pelottava popcorn-myyjä puuttui (tulin siihen tulokseen että hänen lapsensa lienevät jo poistuneet sirkuslaisten muonavahvuudesta ja siksi hänkään ei enää talkoile?). Narikka ei ole varmaan koskaan ollut noin sujuvan nopsa; heille spesiaalikiitokset!

25-vuotisjuhlaesitys oli väreiltään mustavalkoinen, sävytettynä rippusella harmaata ja hopeaa. Ei ihan niin värikästä kuin on totuttu näkemään. Mutta Kitte Klemettilän suunnittelemat puvut ovat silti aina näyttäviä. Toinen kadonnut elementti oli livemusiikin puuttuminen. Se hieman harmitti, sillä ainakin minulle se elävä bändi (tai edes dj) on ollut iso osa kokonaisuutta. Myös trampoliininumeroa jäin kaipaamaan. Sen sijaan nähtiin paljon ilmassa tapahtuvia akrobatianumeroita, jotka on kyllä mun suosikkeja.

Nämä kaksi upeaa kuvaa on ottanut Kristian Wanvik

Mutta pääasia oli kunnossa eli upeat esiintyjät! Toinen toistaan hienompia juttuja ja taitavampia nuoria. Mun ykkössuosikiksi kohosi Kalle Pikkuharju, jolle tämä oli ensimmäinen joulushow. Miten kukaan voi olla näin elastinen ja loistava esiintyjä? Tästä 14-vuotiaasta akrobaattimestarista toivottavasti kuullaan vielä! Ensin hän tasapainoili kuution päällä ja myöhemmin vielä jalka/käsiakrobateerasi isojen pallojen kanssa.

Tulinumero on aina hieno. Ja tyttöjen pyramidimuodostelmat, huh! Kyllä pitää olla vahvat reidet alimmaisilla. Tykkäsin myös kovasti rullia tasapainottelavasta kaksikostakin. Ja erinomaisia jonglöörejä! Entäpä sitten tyttöjen heittonumerot, siis missä vahva poikakaksikko viskeli yhtä tyttöä keskellään.

Kimaltavat vanteet eivät enää näyttäneet semmoisilta lainkaan, kun valot välkehtivät niissä. Ihan kuin avaruusolennot olisivat vallanneet niitä pyörittävän tytön.

Erityismaininta tyylikkäille ohjelmanumeroiden vaihdoille. Kun porukka vei tai toi turvapatjoja tai mitä tahansa rekvisiittaa, siitä oli tehty ihan omia pikku esityksiä. Ja ikuisesti jäi vaivaamaan ilmojen halki lipuneen valaistun kuution kohtalo; minne se ihminen sieltä sisältä katosi??

Taas kerran siis tasokasta viihdettä, mutta ehkä hieman laimeampi esitys kuin yleensä. Olen tykännyt temaattisista, juonellisista kokonaisuuksista. Vaikka nytkin oli yhtenäinen visuaalinen teema, niin numerot olivat erillisiä juttuja, eivätkä osa isompaa kokonaisuutta. Ei missään nimessä heikko esitys, mutta kun Sorin Sirkus on itse asettanut niin korkean riman huipputasoisilla joulunäytöksillään, niin siihen nähden tämä ei ihan samaan yltänyt.

Ja taas kerran huomaan oman sirkusterminologian puutteeni. Pitäisiköhän pyytää joltakulta asiantuntijalta apua, kun en tiedä temppujen nimiä...


Kaksi merkittyä kuvaa on ottanut Kristian Wanvik, loput kuvat omia.

Koneet! Tampereen nousu ja tuho / Teatteri Siperia 21.11.2014

Pakko oli uhrata Tampere Filharmonian konsertti perjantailta (ja koska kukaan ei huolinut mun lippua sinne, niin jäi sitten käyttämättä, byääh) että pääsin katsomaan tätä esitystä. Olin alunperin menossa ensi-iltaan 29.10., mutta sitkeä lenssu esti sen. Ja koska tämä oli tokavika esitys, niin uhrauksia on joskus tehtävä. Eikä todellakaan ollut mikään uhraus...

Tämä oli sitäpaitsi mun ihkaensimmäinen vierailu Teatteri Siperian kiinteistöön Sorinkadulla. Miten se onkin siellä niin huomaamattomasti piilossa, vaikka ohitse olen ajanut kymmeniä ja satoja kertoja Tampereen Valtatietä. Hyvä kun nyt tuli käytyä ennenkuin kaunis vanha puutalo puretaan lähiaikoina kokonaan :-(

Niin. Teatteri Siperian Koneet! Tampereen Nousu ja Tuho kertoo mm. Tampereen historiasta. Ja samalla nykyisyydestä ja tulevaisuudestakin. Pohjois-Karjalasta muuttanut rouva Papunen (Riikka Papunen) haluaa tutustua kotikaupunkiinsa pintaa syvemmältä ja alkaa nauhoittamaan Tampereen ääniä Tupin kanssa. Tämä johtaa hänet varsinaiselle matkalle...

Ei tämä mitenkään tavanomainen esitys ole, mutta ennen väliaikaa oli enemmän "normaali" kuin sen jälkeen. Mutta en silti voi väittää kaikkea ymmärtäneeni (nainen jonka kyljessä on kampi?). Bonuksena opin paljon uusia asioita Tampereesta. Siinä missä Rouva Papunen on kertojana ja tarinan kuljettajana (ainakin aluksi), niin hyvin taustatukea antavat Marika Heiskanen ja Mira Taussi. Joista varsinkin viimeksimainittu tuo myös tanssillisia elementtejä mukaan.

Esityksessä on paljon hieman irrallisia kohtauksia, mitkä saadaan kyllä oivallisesti nidottua löyhästi yhteen saman Tampere-sateenvarjon alle. Marika Heiskasen kertoma vanha kansansatu Baba Ayubista ja Hirviöstä oli koskettava ja ajatuksia herättävä. Ja se tamperelaisen aseteollisuuden esittäminen muotinäytöksen tyyliin - huippu! Ja ensimmäisen GSM-puhelun tarina, jeee! Jokseenkin huvittavaa kun tietää mitä Nokialle sittemmin kävi.

Entäpä sitten Adolf Aarnon tuhoon tuomitut lentoyritykset ja Tuukka Huttunen kyborgi T-500 Jack Finlaysonina? Huh, vaikuttavaa. Tuukka Huttusella on joku maaginen ote, koska mies on aina yhtä taitava. Ne herran ääniefektit...

T500 Jack Finlayson ja Sarah Connor-Tampere

Yleensäkin koko Terminator-juttu musiikkeineen muineen (naurettiin hetkittäin Eevan kanssa niin paljon, että ainakin minä meinasin pudota tuolilta). Vuonna 2318 maailma on huonossa jamassa, Tampere Elysium Resortin alueella asuu eliittijoukko, ja kyborgit suojelevat sen rajoja. Mitä tekee Sarah Connor-Tampere, kun lapsensa pitäisi päästä sinne hoitoon? Basilica, what would you do?

Oikeasti, jos ei ole nähnyt Huttusta kybogina on missannut paljon. Muita syitä tämän katsomiseen ei edes tarvita. Ja hei, siihen on vielä mahdollisuus, koska esitykset jatkuvat loppukeväästä, kun rouva Papunen on ensin lisääntynyt. Hienoa!

Pahvilaatikot ovat varsin monikäyttöisiä; tässä ne taipuvat moneksi. Tampereen pienoismallista ties vaikka mihin. Varsinainen laatikkoleikki esitys olikin, monessakin mielessä.

Tässä on esitys jossa katsoja joutuu miettimään aika paljon itsekin eli hieman vaativampaa teatteria. Mutta ah niin antoisaa.

Blogistikin pääsi kuvaan!

Nähtiin ennen poislähtöä ohjauksesta vastannut Mikko Bredenberg, ja päästiin kiittämään ihan henkilökohtaisesti. Koko näyttelijäryhmä & ohjaaja vastasivat käsikirjoituksesta porukalla. Ääni- ja valosuunnittelukin oli vallan passelia, ja sopi tuohon tilaan mainiosti. Ikkunoiden edessä välkkyvät loisteputket jäivät erityisesti mieleen.

Kokonaisuutena ihan älyttömän toimiva ja hieno, tykkäsin kovasti. Eeva oli valmis menemään jopa niinkin pitkälle, että tämä olisi ihan vuoden parhaita esityksiä. Mene ja tiedä, mutta ehdottomasti katsomisen arvoista! Tämmöistä teatteria lisää.

Kiitokset kilteille kahvionhoitajille, joilta sai santsikupin teetä pienellä alennuksella. Sitäpaitsi piparkakut olivat tosi hyviä. Ja extrakiitos tuottaja Venla Moisalalle, joka jaksoi kärsivällisesti loppumatonta sähköpostikirjeenvaihtoamme :-)


Valokuvien copyright Panu Hokkanen
Omat kuvat minä ja Eeva.