Joskus alkusyksyllä sain suuren ajatuksen että pitää lähteä Kuopioon katsomaan
Sound of Musicia koska siinä on
Jyri Lahtinen. No, tuumasta toimeen, ja varsin pienellä suostuttelulla Eija lähti mukaani. Koskaan en ole Kuopion kaupunginteatterissa käynyt, ja nyt kun se syksyllä avautui vielä
remontinkin jälkeen, niin toinen hyvä syy reissuun.
Lisäksi meillä oli tilaisuus viettää ennen teatteria loistelias illallinen Atson seurassa
Trattoria Sorrentossa. Jos joskus käyt Kuopiossa, en voi muuta kun täydestä sydämestä suositella Sorrentoa. Sairaan hyvä sapuska ja ihan huikea palvelu! Melkein sinne olisi voinut jäädä koko illaksi, mutta Thalian kutsu oli voimakas!
(Ja juurikin huomasin deletoineeni kaikki illan kuvat sitten, voi kettu. Siinä meni niin Sorrenton sapuskat kuin pyramidimäiset rappuset ja se yksi kuva Jyristä. Ja Kuopion mahtava ja kaunis kauppahalli. Nyt harmittaa.)
Ja sitten itse esitykseen. Olen nähnyt tämän muutamia vuosia sitten (2005 muistaakseni) Seinäjoen kaupunginteatterissa (Arja Koriseva oli pääroolissa ja Pekka Räty kapteeni von Trappina) ja tietenkin leffaversion joskus lapsena. Ei nyt mikään suosikkimusikaalini, mutta ihan jees. Mutta ilman Jyri Lahtisen pääosaa en olisi varman Kuopioon asti mennyt.
Olli-Matti Oinonen (jonka suuriin meriitteihin kuuluu Seinäjoella Rocky Horror Show ja Dance of the Vampires) vastasi ohjauksesta. Jotenkin tässä oli, sekä hyvässä että pahassa, sellainen hieman vanhahtava henki. En tiedä johtuiko se ohjauksesta vai mistä. Periaatteessa esityksessä ei ollut mitään vikaa. Kaikki esiintyjät olivat oikein hyviä, lavastus (Erkki Saaranen) todella näyttävää ja varsinkin herkullisen näköiset puvut (Mirkka Nyrhinen) säväyttivät. Tosin lavastuksessa pikkuisen häiritsi niitä ylös nostavien vinssisysteemien kitinä. Joka tuntuu kamalan oudolta kun talo on just rempattu. Niin ja mestarilliset kampaukset olivat hienoja!
Reeta Vestman suoriutui mallikkaasti Marian pääroolista. Raikas ääni ja laulu tuntuu helpolta. Tosin hetkittäin puvustuksessa oli menty kovin Suomi-neito-linjalle...
Ritva Grönberg abbedissana on lempeän äidillinen ja tykkäsin lauluäänestä kovasti. lasten äitipuoleksi tunkeva rouva Schräderinä häikäisi
Virpi Rautsiala. Tämä veti roolin hetkittäin aika överiksikin, mutta siksi ehkä juuri toimikin niin kovin hyvin. Camp toimii, ainakin tässä. Ja tämän päässä nähtiin yksi illan näyttävämmistä kampauksistakin. Aisaparinaan tällä oli myös hienon roolin tekevä
Mikko Paananen (Max Detweiler), jolle oman edun tavoittelu nyt sattuu osumaan kerrankin yksiin von Trappin perheen uran edistyksen kanssa. Muuten tämä on sopivasti niljakas ja lipevä.
Ari-Kyösti Seppo säilyy luihun koomisena Amiraali von Schreiberin roolissa täysin loppuun asti. Nunnien joukkolaulu on myös korvia hivelevän kaunista.
Lapset olivat reippaita, raikkaita ja hyviä laulajiakin vielä. Tässä on kaksoismiehitys (pikkuisella Gretlillä kolmois-), joten en tiedä ketä meidän esityksessä oli. Jos se teatterilla jossain mainittiinkin, niin ei osunut silmiini. Mutta erityisesti Gretl tietenkin oli oikein söpö. Lapset olivat jotenkin niin puhtoisia ja viattomia, mikä tietenkin tähän sopiikin. Ja varsinkin lasten vaatteet ovat iloisen värikkäitä.
Jyri Lahtista tänne tultiin katsomaan, eikä kauheasti tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Tosin mies tuntui jotenkin pidättävän ääntään, mutta toki kapteeni von Trapp on pidättyväinen mies. Ja eihän tässä musikaalissa nyt vaan ole sellaisia revitysbiisejä, missä mielellään Jyrin ääntä kuulisin. Sehän ei ole kuin säveltäjien vika. Mutta ehkä mä odotin hieman enemmän silti. Jyrin yksin laulama ja kitaralla säestämä Edelweiss oli toki oikein koskettava. Mutta ulkoisesti Jyri oli paras mahdollinen kapteeni, raamikas ja komea!
Ihmettelen kovasti (ja asiaa on pohdittu aiemminkin, ja siellä Sorrenton ruokapöydässä tietenkin taas) miksi orkesteri oli piilotettu jonnekin lavan taakse soittamaan? 23 henkinen poppoo tietenkin vaatii paljon tilaa, mutta eikö missään näkyvillä olisi ollut? Kyseessä on kuitenkin musikaali, jossa siis musiikki on isossa roolissa, joten soittajatkin olisi kiva olla esillä, edes orkesterimontussa. Pitäisihän se kapellimestari edes näkyä. Muusikot olivat muuten Kuopion kaupunginorkesterilaisia & freelancereita. Se on toki ilahduttavaa, että musikaalia esittämässä on kunnollinen orkesteri, eikä mikään parin hengen poppoo. Tai mikä vielä pahempaa; taustanauha.
Sen lisäksi että meillä oli tosi kiva hotelli (
hotelli Atlas) torin laidalla, ja ikkunasta suoraan näköala ihastuttavaan kauppahalliin (mistä löysin elämäni mekon, mutta siihen tarttee vielä hetki säästää) niin saimme Atsolta ravintolaan mennessä vielä kattavan sightseeing-kierroksen. Jouluvalot ja lumipyry vielä täydensivät tunnelmaa. Summa summarum, meillä oli aivan nappireissu (jos kohta takaisin ajelimme hieman kiertoteitä). Kuopioon tarvitsee siis palata vielä!
Musikaalikuvien copyright Ari Ijäs/Kuopion kaupunginteatteri
Muiden copyright Eija Mäkinen
