Ulvova mylläri / Siuron Koski-Teatteri 10.7.2018

Nokialainen, ja tarkemmin vielä siurolainen, uusi kesäteatteri Siuron Koski-Teatteri toimii tänä vuonna nyt toista kesäänsä. Viime vuonna ei Aatamin puvussa ja vähän Eevankin houkutellut minua Siuron koskimaisemiin, mutta nyt Ulvova mylläri sai kiinnostuksen heräämään. Varsinkin kun olin jo pitkin talvea kuullut ohjaaja/puuhamies Kyösti Kalliolta kehuja. No pitihän se mennä katsomaan. Ja mikäs sen parempaa: upea lämmin kesäilta, satumaisen upea kesäteatterimiljöö ja hauskaksi tiedetty näytelmä.

Arto Paasilinnan Ulvova mylläri on hersyvä tarina erikoisesta mylläristä, joka saapuu pienelle paikkakunnalle joskus hetikohta sotienn jälkeen. Ahkera mies kunnostaa ja avaa vanhan myllyn, ja on aluksi kyläläisten mieleen. Mutta öisin tämä tuppaa ulvoskelemaan ja pikkuhiljaa Gunnar Huttunen joutuu kyläläisten epäsuosioon ja suorastaan karkotetuksi pois yhteisöstään. On se kumma että kaikki menee Gunnarin ulvomisen takia pieleen! Hulluhan se on, jos eläimiä imitoi tai myllyssään ulvoo.

Monen mutkan kautta Gunnar kuitenkin löytää onnen kerhoneuvoja Sanelman kanssa. Ulvova mylläri on muiden Paasilinnan kirjojen tapaan täynnä eksentrisiä ihmisiä. Lisäksi se tarkkailee hyvin hulluutta, yksilöllisyyttä, pienten yhteisöjen nurkkakuntaisuutta... Sitä miten erilaisia ihmisiä otetaan silmätikuiksi. Suvaitsevaisuus, avarakatseisuus, hyväksyntä - tai lähinnä niiden puute, ovat kantavia ajatuksia.

Kesäteatterille tämä on siitä mainio juttu, että estradille saadaan tuotua monenlaisia tyyppejä, joten kaikille seurueen näyttelijöille löytyy hommaa. Lisäksi näytelmässä on myös useita kännikohtauksia, noita suomalaisen kesäteatteriperinteen kantavimpia voimia. Ja sopivaa heinälatoromantiikkaakin, tosin ilman heinälatoa.

        

Lisäkatsomoa naputeltiin vielä kasaan kun katsojat saapuivat paikalle. Esitys on ollut tosi suosittu, joten pari penkkiriviä lisää lienee välttämättömyys. Isosti kiitosta muuten selkänojallisista penkeistä! Katettua katsomoa ei ollut, mutta onneksi sitä ei tällä kertaa tarvittukaan. Ja kuten sanottu, miljöö oli kyllä hieno! Taustalla Siuronkoski ja uimaranta, oikealla puolella vanhat voimalarakennukset. Ehdottomasti yksi kauneimpia kesäteatteripaikkoja, vaikka niitä tässä maassa riittää.

Ehdottomasti esityskin oli tämän kauden helmiä! Ei uskoisi että tämä on harrastelijaporukkaa. Koski-Teatterin Ulvova mylläri pesee mennen tullen ja palatessa edellisen näkemäni version tästä, joka oli ihan ammattilaisvoimin tehty (2014 Krapin kesäteatterissa). Sama Milko Lehdon sovitus nytkin oli käytössä, mutta olihan siellä paljon kaikkea pientä ja hauskaa paikallisväriä lisäiltynä.

Kallion Kyöstin ohjaus on napakkaa ja taitavaa, sekä hyvin rytmitettyä. Hauskoja ratkaisuita jo heti avauksessa väliaikakellon kanssa ja kunkin näyttelijän toimiessa kertojina pitkin esitystä. Hyvän ja pahan taistelut ja eläinhahmojen tuominen lavalle ilahduttivat! Kallio saa irti jokaisesta esiintyjästä maksimaalisen suorituksen. Tunnelma lavalla ja katsomossa on leppoisa, ja jotenkin tässä otetaan katsojat hienosti osaksi esitystä.

Näyttelijäporukka oli huikean laadukasta ja osaavaa! Missä Siuron takametsissä tämä porukka on oikein piilotellut? Mylläri Gunnar Huttusen roolissa taituroi upeasti Harri Heiskanen. Mikä lahjakkuus! Samaanaikaan jäyhä ja juro, ja ulvomisvimmassaan erikoinen, mutta myös luonnonläheinen ja fiksukin. Kun Gunnar rakastuu niin siitä on oksat pois. Heiskanen tavoittaa myllärin monipuolisen persoonan uskomattoman taitavasti. Hurjistuessaan hän on väkevä ja ailahteleva, mutta lemmestä lurittaessaan hempeä ja hellä. Huh! Todella hieno tulkinta.

Ja sitten on tämmöinen multilahjakkuus kuin Mika Eerola. Mies muuntautuu todellakin silmänräpäyksessä roolista toiseen. Eleet, ilmeet, äänenkäyttö - Eerola on oivallinen ihan joka roolissa. Hienoa että on annettu tilaa ja työtä kun on osaava ihminen. Mutta osaavia ovat ihan kaikki tyypit, ei sillä. Mia Vaskuu mm. hevosena oli hulvaton. Sanna Törmäkankaan kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö oli kuin raikas tuulahdus. Sellaista Suomi-filmi nostalgiaa jotenkin, ja pilkettä silmäkulmassa.

Jotenkin se sotien jälkeisen ajan henki oli hyvin tavoitettu niin Kallion suunnittelemassa yksinkertaisen nerokkaassa lavastuksessa (pyörivä mylly muuntautui moneksi) kuin Lundénin Marjon puvustuksessakin. Ja musiikkivalinnat toimivat! Erinomaiset ääniefektitkin pitää mainita vielä.

      

Esitys on täynnä anarkistisen hulvattomia kohtauksia. Kun tohtori Ervinen kertoilee karhunmetsästyksestään meinaan tipahtaa tuoliltani. Kaikki kyläläisten toilailut ja hölmöilyt. Dialogi on napakkaa ja viihdyttävää kauttaaltaan. Surku tulee välillä Gunnaria ja tämän kiusaamista, ja ihmisten pikkusieluisuus sapettaa. Mutta onhan tämä nyt kuitenkin komedia, vaikka tietynlaista yhteiskuntakriittisyyttäkin siellä on.

Jos nyt jotain moittimista pitää keksimällä keksiä niin mielisairaalakohtaus oli aavistuksen vaivaannuttava. Valkoisissa kaavuissaan haahuavia ihmisiä; tämä on niin nähty. Toisaalta tämä on varmaankin aika realistinen kuva miltä suomalainen hullujenhuone näytti joskus 1940-luvun lopulla. Ja pöpiläkohtaus on tärkeä sikälikin, että siellä Gunnar kohtaa kiinteistövälittäjä Happolan, joka teeskenteli hullua karttaakseen jatkosodan.

Tyrskähdin nauruun Happolan myöhemmin kertoillessa Gunnarille hullujenhuoneen potilaiden kohtaloista: "Ja Muranen pääsi Rovaniemen kaupunginteatteriin". Pieni sisäpiirivitsi, jonka Kallio oli ujuttanut mukaan (Hetken TTT:llä ohjaajana toiminut Miika Muranen aloittaa syksyllä Rovaniemen kaupunginteatterin johtajana).

Toinen moitteen aihe ei koske teatteria vaan läheistä legendaarista Koski-Baaria. Missä en viidentoista Nokialla asutun vuoden jälkeen ole aiemmin onnistunut käymään. No nyt esityksen jälkeen oli ex tempore suunnitelmassa käydä siinä terassilla syömässä katsomosta löytyneiden Jaanan ja Peten kanssa. Mutta voi surku; keittiö oli juuri mennyt kiinni! Uskon että muitakin syöjiä olisi löytynyt, varsinkin kun terassin pöydissä herkuteltiin ihanantuoksuisilla pizzoilla.

No, olutta sai, ja kuulemma näytelmän nimikko-olut oli oikein makoisaa. Ja kuinka monella kesäteatteriesityksellä on oma nimikko-olut, kysynpä vaan. Mutta kaino toive baarin pitäjille: voisiko esityspäivinä keittiö olla pikkaisen pidempään asti auki, että voisi päästä nauttimaan hyvistä ruuistakin? Terassille kun jäi ihmisiä vielä sittenkin kun me sieltä poistuimme...

Esityksiä on jäljellä vielä muutama, ja en voi muuta kun lämpimästi suositella. Tämä on suomalaista kesäteatteriperinnettä parhaimmillaan. Ei voi kun toivottaa mitä parhainta jatkoa siurolaisille! Jatkossa aion olla paikalla joka kesä.


Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.